Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

”En ihmettele, että moni äänestää jaloillaan ja jättää alan” – STTK patistaa ratkomaan varhaiskasvatuksen ongelmat

iStock
Päiväkotiryhmä retkellä talvisissa maisemissa. Kuvituskuva.

Päiväkotilasten vanhemmat järjestävät tänään mielenilmauksen Helsingin varhaiskasvatuksen tilanteesta. STTK peräänkuuluttaa päättäjiltä ratkaisuja vähäisten resurssien ja säästötoimien aiheuttamaan koulutetun henkilöstön hakeutumiseen pois alalta.

Demokraatti

Demokraatti

– Varhaiskasvatuksen tilanne Helsingissä on vakava, mutta sitä se on muissakin suurimmissa kaupungeissa. Ei ole liioittelua sanoa, että varhaiskasvatuksen työvoimapula on katastrofaalinen, eikä ongelma osoita laantumisen merkkejä, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola sanoo tiedotteessa.

Palkansaajakeskusjärjestö STTK muistuttaa, että henkilöstön vahva osaaminen on laadukkaiden ja toimivien varhaiskasvatuspalvelujen perusta, mutta nyt alalta lähtevät nimenomaan koulutetut ammattilaiset. STTK:n mukaan avainasioita ovat palkkaus ja työolot.

Palolan mukaan pääkaupunkiseudun kuntien taannoinen palkkakartelli on esimerkki siitä, miten huonosti koulutettuja ammattilaisia kohdellaan.

– Samaan aikaan elinkustannukset ovat rajussa nousussa, ja varhaiskasvatuksen ammattilaisella on vaikeuksia tulla palkallaan toimeen erityisesti pääkaupunkiseudulla. Työvoimapula on monelta osin työnantajan itse aiheuttama. En ihmettele, että moni äänestää jaloillaan ja jättää alan, Palola sanoo.

Palolan mukaan keskeistä olisi tarkastella alaa pitkäjänteisesti, kaikkia henkilöstöryhmiä arvostaen ja moniammatillisuutta kehittäen. Palola kertaa tiedotteessa, että alan vetovoima on heikentynyt ja esimerkiksi sosionomikoulutuksen suosio romahtanut varhaiskasvatuslakiin vuonna 2018 tehdyn uudistuksen jälkeen.

– Sen yhteydessä henkilöstön koulutusvaatimuksia muutettiin ja tehtäviä eriytettiin. Muutos loi koulutuksellisia pullonkauloja erityisesti lähihoitajille ja sosionomeille. Samalla se oli vahva viesti näiden tehtävien ja ammattilaisten surkeasta arvostuksesta varhaiskasvatuksessa, hän sanoo.

Hyvin toimivan varhaiskasvatuksen merkitys yhteiskunnalle on valtava.

LAADUKKAAN varhaiskasvatuksen yhteiskunnallista vaikutusta vähätellään, tiedotteessa arvioidaan. STTK:n mukaan unohtuu, pienten lasten vanhempien työssäkäynti mahdollistuu vain laadukkailla varhaiskasvatuspalveluilla.

– Varhaiskasvatuksessa hoidettavien lasten määrä on viime vuosina lisääntynyt eri syistä. Laadukkaalla varhaiskasvatuksella on merkittävä myönteinen vaikutus lapsiin, mutta myös esimerkiksi äitien ura- ja palkkakehitykseen sekä eläkekertymään, Palola sanoo.

Yhteiskunnassa ei ole STTK:n mukaan riittävästi varauduttu muutokseen. Palola sanoo, että luottamus varhaiskasvatuksen laatuun ja turvallisuuteen on rapautunut paitsi vanhempien, myös henkilöstön keskuudessa.

– Tämä näkyy liittojen teettämissä jäsenkyselyissä. Tilannetta eivät helpota näkemykset julkisista palveluista lähinnä kuluina tai kommentit niiden matalasta tuottavuusasteesta, hän sanoo.

– Hyvin toimivan varhaiskasvatuksen merkitys yhteiskunnalle on valtava ja sen arvo on tunnustettava. Lapsella puolestaan on oikeus laadukkaaseen varhaiskasvatukseen, joka koostuu turvallisesta kasvuympäristöstä, pysyvistä suhteista ryhmän aikuisiin ja lapsiin sekä osaavasta koulutetusta henkilöstöstä, Antti Palola painottaa.

Helsinkiläisten vanhempien mielenilmaus STOP – VaKava leikki järjestetään tänään 18. tammikuuta kello 17 Senaatintorilla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE