Politiikka

”En kannata Vanhasen esitystä” – Tuula Haatainen ei vähentäisi presidentin roolia

Lehtikuva / Vesa Moilanen
Lehtikuva / Vesa Moilanen
Lehtikuva / Vesa Moilanen

SDP:n presidenttiehdokaskandidaatti Tuula Haatainen (kuvassa) ei näe tarvetta pääministerin johtamalle turvallisuusneuvostolle.

– En näe tarvetta sille, että presidentin valtaoikeuksia ryhdytään kaventamaan, Haatainen totesi Demokraatille.

Keskustan presidenttiehdokas, kansanedustaja Matti Vanhanen esitti aikaisemmin, että Suomeen tulisi perustaa pääministerin johtama turvallisuusneuvosto.

Hänen mukaansa neuvostosta olisi hyötyä esimerkiksi kriisitilanteissa, joissa päätöksiä saatetaan joutua tekemään puutteellisin tiedoin. Neuvosto toimisi poliittisen ja virkamiesjohdon keskustelupaikkana.

Valtasuhteisiin ei voi niin vain puuttua.

Haataisen mukaan asia linkittyy presidentin valtaoikeuksien kaventamiseen. Vuodesta 2000 lähtien voimaan on tullut uusia lakeja, joissa presidentin valtaoikeuksia on kavennettu huomattavasti.

Uudistuksen seurauksena perustuslakiin kirjattiin muun muassa, että Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan johdosta vastaa Suomen tasavallan presidentti yhdessä valtioneuvoston kanssa. Samalla lakkautettiin myös presidentin johtama puolustusneuvosto.

Haataisen mukaan uutta turvallisuusneuvostoa ei voi noin vain perustaa.

– En sillä tavalla lämpene enkä kannata tätä Vanhasen esitystä. Tämä on suuremman luokan kysymys. Valtasuhteisiin ei voi niin vain puuttua.

– Perustuslaissa on selkeästi määrätty, että ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhdessä valtioneuvoston kanssa. Asioiden tulee hoitua tätä kautta, erillisiä elimiä ei mielestäni tarvita.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat