Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“En lähde ennustamaan” – Hallituksen sote-uudistuksella jälleen kohtalon hetket

Eduskunnan perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Annika Lapintie saapui valiokunnan kokoukseen Helsingissä 29. toukokuuta 2018. Valiokunta jatkoi soten käsittelyä.

Töihin tullaan ja töitä tehdään, perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Annika Lapintie (vas.) totesi toimittajille saapuessaan valiokunnan istuntoon eduskunnassa.

TOPI JUGA

Demokraatti

– Pyrimme ratkaisuihin. En lähde enää ennustamaan [sote]-lausunnon valmistumisaikataulua, sillä luulin, että viime viikolla olisi tullut jo valmista, Lapintie pyöritteli.

– Mutta tavoite valinnanvapauslain osalta on tämä viikko. Katsotaan kuinka käy.

Lapintie viittasi kommenteillaa hallituksen sote-uudistuksen valinnanvapauslakiin, jonka perustuslaillisuutta arvioidaan paraikaa perustuslakivaliokunnassa. Valiokunnan esityksestä antamaa lausuntoa odotettiin valmiiksi jo viime viikolla. Lapintie kertoi kuitenkin torstaina julkisuuteen, että lausunnon valmistuminen siirtyy vähintäänkin kuluvalle viikolle.

Valiokunnan lausunto on saanut paljon julkisuutta, sillä niin perustuslakivaliokunnan kuin sosiaali- ja terveysvaliokunnan lausuntojen sisällöt ovat koko sote-uudistuksen toteutumisen vaa’ankielenä. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan lausuntoa päästään käsittelemään täydellä teholla perustuslakivaliokunnan lausunnon valmistuttua. Perustuslakivaliokunnan lausunnon viivästyminen tarkoittaa siis viivettä koko uudistuksen hyväksymiseen.

Mikäli lausunnot ovat kriittisiä, tietää se hankaluuksia Sipilän (kesk.) hallitukselle. Hallituksen enemmistö sote- ja maakuntauudistuksessa tippui vain 101:teen kansanedustajaan viime viikolla, kun kokoomuksen Susanna Koski ilmoitti, ettei hän äänestä lakipaketin puolesta. Kaikki hallituspuolueet ovat lisäksi joutuneet tunnustamaan, että lokakuulle kaavaillut maakuntavaalit vähintäänkin viivästyvät.

Vuoto on tiettävästi ensimmäinen perustuslakivaliokunnan historiassa.

Lisää aiheesta

Perustuslakivaliokunta joutui entistä tiiviimmän seurannan kohteeksi, kun valiokunnan sote-lausuntoluonnos vuodettiin viime viikon torstaina Ilta-Sanomille. Vuoto on tiettävästi ensimmäinen perustuslakivaliokunnan historiassa. Suullisesti valiokunnan asioita on vuodettu julkisuuteen aikaisemminkin, mutta asiakirjoja ei. Valiokuntatyöskentelyn tila onkin herättänyt huolta eduskunnassa ja asiaa käsitellään tiistai-iltapäivällä eduskunnassa puhemiehen johdolla puoluejohtajien kesken.

Julkisuudessa esitettyjen tietojen mukaan luonnoksessa katsotaan, että hallituksen esitykseen liittyy yhä suuria riskejä perusoikeuksien turvaamisen kannalta. Ilta-Sanomien mukaan valiokunnasta olisi tulossa ainakin lisää lykkäystä valinnanvapauden voimaantuloon.

Myös tulevien maakuntien rahoitus ja niille osoitettu 3 miljardin menokuri ja sen perustuslaillisuus ovat julkisuudessa olleiden tietojen mukaan herättänyt huolta. Esitettyjen tietojen mukaan hallitus on asettamassa maakuntien sote-menojen kasvulle 0,9 prosentin vuotuisen katon, kun menot kasvavat tällä hetkellä 2,4 prosenttia vuodessa.

Linjauksen avulla valtiovarainministeriö aikoo saada maakunnat tehostamaan toimintaansa. Vuodetun luonnoksen mukaan menokehys on liian tiukka ja vaarantaa ihmisten riittävät palvelut ja täten myös perusoikeudet.

Vuodettu luonnos oli kuitenkin päivätty viime viikon tiistaille, joten sen sisältöön saattaa tulla vielä muutoksia. Valiokunnan puheenjohtaja Lapintie ei kommentoinutkaan tiistaiaamuna millään tavoin valiokunnan keskeneräistä asiaa tai lausuntovuotoa.

– Luulen, että keskitymme valiokunnassa nyt työhön.

Vastauksia saadaan viimeistään lausunnon valmistuttua.

Vastauksia saadaan viimeistään perustuslakivaliokunnan sote-lausunnon valmistuttua. Pääministeri Juha Sipilä muistuttikin perjantaina eduskunnassa, että perustuslakivaliokunnan lausunto ei ole vielä valmis ja vielä ei tiedetä mitä siinä tulee lukemaan.

– En ole edes nähnyt sitä lausuntoluonnosta, että en ota mitään kantaa. Eduskunta nyt rauhassa käsittelee ja sitten se tulee pöydälle kun tulee, pääministeri vastasi, kun häneltä kysyttiin maakuntavaalien ja soten mahdollisesta lykkääntymisestä.

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo oli kuitenkin lauantain Ylen ykkösaamussa varsin suorasanainen.

– Jos meidän eduskuntaryhmä tulee siihen tulokseen, että sote-uudistus ei vastaa niitä tavoitteita, joita olemme sille asettaneet, niin silloin meillä ei ole syytä tätä tukea, kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo sanoi sote-uudistuksesta lauantaina Ylellä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE