D-analyysit

En minä halua olla maahanmuuttaja, enkä Valtakunnan Virallinen Somali – mamumannekiinina patsastelu ei ole minun oma valintani

Jari Soini
Kolumnit

Demokraatti.fi

 

Jari Soini
Kolumnit

Demokraatti.fi

 

Jari Soini
Kolumnit

Demokraatti.fi

 

En minä halua olla maahanmuuttaja. Haluaisin olla ihminen. Ihan tavallinen, niinkuin vaikka sinä tai naapurin Niko. Haluaisin, että jos näkemyksiäni kritisoidaan, niin se tapahtuu siksi, että niistä ollaan eri mieltä eikä siksi, että olen ”aivoton afrikkalaisapina” tai joku muu niistä lukuisista osakseni saamista (ja paljon rumemmista) kutsumanimistä.

En minä halua tehdä asenteenmuokkaustyötä. En haluaisi, että sellaiseen olisi 2017 vuoden Suomessa enää edes tarvetta. Toivoisin, että tässä tasa-arvon mallimaassa kaikki jo hyväksyttäisiin yhdenvertaisiksi kanssaihmisiksi ihonväristä ja uskonnosta huolimatta, eikä minun tai kenenkään muun tarvitsisi olla muistuttamassa, kuinka kaukana tästä vielä ollaan.

En minä halua olla se Valtakunnan Virallinen Somali, joka kaivetaan kameroiden eteen aina kun kuka tahansa maahanmuuttaja on tehnyt tai sanonut jotain, koska sen, että olen viettänyt ensimmäisen kolmanneksen elämästäni jossain muualla, uskotaan antavan minulle jonkinlaisen backstage-passin kaikkien muidenkin muualla syntyneiden psyykeen.

En minä halua joutua jatkuvasti vastailemaan saamiini viesteihin siitä, ”miksi tänne tulevilla turvapaikanhakijoilla ei ole papereita” tai että ”miksi tänne tulevat vain nuoret miehet eikä naiset ja lapset ja vammaiset” tai siihen milloin ”palaan takaisin Somaliaan”. Kaikki tuohon kulutettu aika on aina pois jostain muusta minulle Oikeasti Tärkeästä, kuten vaikka eläkeläisten etujen ajamisesta tai lapsiperheiden tilanteen parantamisesta … tai vaimon lepyttelystä.

Haluan olla vaikuttaja ilman mitään etuliitteitä, ihan vain omana itsenäni.

Olen ihan tavallinen helsinkiläinen, joka vain sattuu olemaan vähän Kanarianlomalaista ruskettuneempi. Käyn töissä, maksan veroja, ylläpidän osaltani tätä yhteiskuntaa, tuskailen vuokrankorotuksia, yritän pysyä perässä siitä, mitä se sote-muutos käytännössä meille tarkoittaa ja tuleeko sitä edes, jännitän Suomen puolesta MM-kisoissa, hermoilen lasten matikankokeiden tuloksia, kuskaan heitä fudistreeneihin ja kuuntelen vaimon valitusta siitä, etten ehdi olemaan tarpeeksi kotona.

En minä halua olla maahanmuuttajavaikuttaja. Haluan olla vaikuttaja ilman mitään etuliitteitä, ihan vain omana itsenäni. Haluan olla mukana politiikassa tekemässä tästä maasta parempaa ja turvallisempaa paikkaa ihan kaikille: niille lapsiaan harrastuksiin kuskaaville vanhemmille, tulevaisuudennäkymiään yhä pohtiville nuorille, elämäntyönsä jo tehneille ja yksinäisyyden vaivaamille vanhuksille sekä nälkäisenä nukkumaan meneville lapsille.

Tämä mamumannekiinina patsastelu ei ole minun oma valintani, vaan rooli, johon minua työnnetään joka taholta. Paitsi median, myös kansan. Sanon mitä tahansa, vastineeksi saan toivotuksen painua takaisin Afrikkaan. Käyn kuinka monessa työssä tahansa, saan kuulla olevani sosiaalipummi ihan niinkuin ”kaikki muutkin meikäläiset”.

Huh.

Ja ennen kaikkea: yksilöt, jotka eivät enää edes tajua hävetä type­ryyttään.

Saan ärhäkkää palautetta siitä, että en voi leimata Suomea rasistiseksi, koska Suomi ei valtiona ole lainsäädännöltään syrjivä, vaan kyse on yksilöistä (nyt taas huokaisen taas syvään ja lausun miljoonannen kerran hiljaisen toiveen siitä, että ihmiset vaivautuisivat lukemaan sanomisiani ajatuksella ennenkuin aloittavat älämölönsä).

En ole koko Suomea leimannutkaan. Olen vain pyrkinyt osoittamaan, että on naurettavaa väittää, ettei Suomessa olisi rasismia. Voin muuten kertoa, että sillä, onko sen taustalla valtion harjoittama rakenteellinen rasismi vai yksittäisten ihmisten typeryys, ei ole hirveästi väliä, jos lopputulos on kuitenkin se, että sitä saa kokea käytännössä päivittäin. Ja sitä saa. Lukekaa vaikka blogiini tai Facebook-sivulleni saamia kommentteja.

Ja hei – kuka muistaa viime vuonna nousseen kohun siitä, kun ketsuppimainoksessa kalassa olikin tummaihoinen suomalainen? Tai valituksen siitä, ettei puoliksi kiinalainen missi voi edustaa Suomea?

Tottakai kyseessä ovat vain yksilöt. Mutta myös alati kasvava ja äänekkäämmäksi muuttuvien yksilöiden joukko, joiden näkemykset ovat löytäneet tiensä jo Arkadianmäellekin. Ja ennen kaikkea: yksilöt, jotka eivät enää edes tajua hävetä type­ryyttään.

Kyllä: musta, muslimi JA suomalainen.

Minusta on ylipäätään naurettavaa, että tätä keskustelua joudutaan yhä edes käymään. Missä vaiheessa valkoiselle tapakristitylle vihdoin valkenee, että on aika odotettavissa olevaa, ettei juuri hän ole kokenut valkoisessa, yli 70-prosenttisesti kristityssä maassa rasismia tai uskontoon perustuvaa häirintää. Ei se silti tee hänestä kokemusasiantuntijaa siinä, millaista kohtelua vaikka suomalainen musta muslimi arjessaan kohtaa.

Kyllä: musta, muslimi JA suomalainen.

En minä halua rasismista jatkuvasti jauhaa, te haluatte. Joka ikisellä haukkumasanalla, joka ikisellä uhkauksella, joka ikisellä käskyllä poistua kotimaastani. Niin kauan aikaa, kun siihen törmään, tulen siitä puhumaan.

Eli jos haluatte rasismista puhumisen loppuvan, niin lopettakaa rasismin viljely. Sillä siitä päästään.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat