Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“En näe kovin paljon järkeä” – Touko Aallon soolo ihmetyttää oppositiopuolueissa

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne pitää koulutus-teemaa tärkeänä, mutta ihmettelee muun muassa vihreiden aikataulutusta asian edistämisessä.

Muissa oppositiopuolueissa ei ole katsottu hyvällä vihreiden tapaa sooloilla: vihreät ilmoitti launtaina toiset oppositiopuolueet yllättäen jättävänsä välikysymyksen koulutuksen eriarvoistumisesta.

Vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto kuulutti asian vihreiden puoluevaltuustossa.

Aikataulu on yllättävä sen vuoksi, että juuri tällä viikolla eduskunnassa keskustellaan SDP:n, vasemmistoliiton ja vihreiden jättämästä yhteisestä välikysymyksestä.

Sen aiheena on hallituksen aiheuttama eriarvoistumiskehitys. Tässäin välikysymyksessä kannetaan huolta nimenomaan myös koulutuksen eriarvoistumisesta hallituksen toiminnan seurauksena.

Koulutuksesta on oppositiossa keskusteltu välikysymyksen aiheena, mutta nyt etenkin vihreiden yllättävä esiintulo ja välikysymyksen aikatauluttaminen aiheuttavat hämmennystä.

– Meillä on ollut tapana, kun jollekin tule idea välikysymyksen sisällöstä, että sitä muiden oppositiopuolueiden kanssa pohditaan. Sitten kun on päädytty siihen, että tiedetään välikysymyksen sisällöstä ja tulevatko kaikki mukaan ja ketkä eivät tule, sitten vasta on tultu ulos. Näin ei nyt tapahtunut, SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne toteaa.

Rinne huolissaan tärkeän koulutusteeman hukkumisesta muihin aiheisiin.

Koulutuksesta keskustelemista vastaan Rinteellä ei luonnollisesti ole mitään.

– Minusta on tärkeätä, että koulutuksesta puhutaan, koska hallitus on leikannut niin järkyttävällä tavalla nuorten ja kansakunnan tulevaisuudesta vastoin koulutuslupausta, jonka kaikkien puolueiden puheenjohtajat antoivat 2015 eduskuntavaalien alla.

Rinne toteaakin olevansa tyytyväinen, että myös koulutuksen eriarvoistuminen on esillä kolmen oppositiopuolueen yhteisessä välikysymyksessä torstaina.

– Jään nyt kuuntelemaan, mitä hallitus vastaa siinä välikysymyksen yhteydessä myöskin koulutukseen liittyvän eriarvoisuuden torjuntaan ja onko hallitukselta jotakin toimenpiteitä tulossa. Sen perusteella pitää arvioida, onko tarvetta uudelle välikysymykselle, Rinne sanoo.

Hän muistuttaa, että pikapuoliin käydään myös SDP:n kansanedustajan Tuula Haataisen aloitteesta eduskuntakeskustelu seksuaalisesta häirinnästä. Myös budjettiäänestykset ovat käsillä.

– En näe kovin paljon järkeä, että näiden keskustelujen alla hukutetaan näin tärkeä teema kuin koulutus, kun varsinkin torstaina on välikysymys, jossa hallitus joutuu myös koulutuskysymyksiin vastaamaan, Antti Rinne summaa vihreiden toimintaa.

Andersson: “En minä usko, että sitä oikein hyvällä katsotaan.”

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson kertoo hänkin yllättyneensä tavasta, jolla vihreät viestivät koulutusvälikysymyksestä.

– Ei minkäänlaisia keskusteluja oltu käyty sitten muiden oppositiopuolueiden kanssa etukäteen ajankohdasta, hän ihmettelee.

– En minä usko, että sitä oikein hyvällä katsotaan missään oppositioryhmässä. Meillä on ollut mielestäni aika sujuva yhteistyö koko kauden aikana ja yhteisesti sovittuja pelisääntöjä, joita ei sitten tässä tapauksessa oikein noudatettu, Andersson toteaa.

Tuleeko yhteistyöhön särö?

– Se jää nähtäväksi.

Li Andersson uskoo kuitenkin, että torstain eriarvoistumisvälikysymys ei juuri menisi päällekkäin vihreiden nyt kuuluttaman koulutuksen eriarvoistumiseen keskittyvän välikysymyksen kanssa.

– Ainakin meidän toiveena vasemmistoliitossa oli se, että tässä ensimmäisessä oltaisiin enemmän keskitytty taloudelliseen eriarvoisuuteen ja hallituksen talouspoliittisen linjan haastamiseen ja vaihtoehtojen esittämiseen siihen.

– Sinänsä ei ole minun mielestäni mikään ongelma, että myöskin koulutuksen eriarvoistumista käsitellään toisen välikysymyksen kautta. Enemmän meitä hiertää tämä toimintatapa ja menettely. Hallitus ei ole vielä vastannut tähän toiseen välikysymykseen. Totta kai varmaan näyttää ulospäin aika hassulta, Andersson kritisoi vihreiden toimintaa.

Meri: “Saahan sitä tehdä mitä haluaa.”

Andersson ei osaa arvioida, meneekö vasemmistoliitto mukaan koulutus-välikysymykseen.

– Siihen minä en pysty vastaamaan vielä. Täytyy katsoa, minkälainen keskustelu käydään koko opposition toimesta yhdessä ja sitten tehdään aina ryhmässä päätöksiä.

Vihreiden toiminnan motiiveista Andersson arvelee, että kyseessä on halu profiloitua. Profiloitumisen tapa kuitenkin harmittaa.

– Tavallaan kyllähän jokainen puolue voi profiloitua, vaikka toimisikin sen mukaan, mitä on yhteisesti sovittu, Andersson näpäyttää.

Myös perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri on yllättynyt Touko Aallon lauantaisesta ulostulosta.

– Kyllä se yllätti varsinkin, kun joulukin on tulossa ja tässä on tämä edellinenkin välikysymyskin vielä käsittelemättä. Tietysti se olisi korrektia minusta ensin kysyä tai ainakin tunnustella vähäsen, oletteko kiinnostuneita tulemaan mukaan eikä niin, että ensin ilmoitetaan, että meillä on välikysymys ja vasta sen jälkeen, että haluatteko te olla mukana.

– Saahan sitä tehdä mitä haluaa, mutta ei niillä kyllä riitä edustajat yksin siihen välikysymykseen, Meri muistuttaa.

Välikysymyksen voi tehdä vähintään 20 kansanedustajaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE