Politiikka
28.4.2017 09:18 ・ Päivitetty: 28.4.2017 09:18
”En ole edellyttänyt uutta valmistelua” – Niinistö kommentoi oikeuskanslerikohua
Presidentti Sauli Niinistön mukaan hän ei ole edellyttänyt, että oikeusministeriö tekee uutta valmistelua oikeuskanslerin nimityksessä. Niinistö sanoo, että hän on ollut valmis päättämään nimityksestä heti, kun hallitus asian esittelee.
– Nimitysprosessin eteneminen ei ole presidentin toimivallassa, itse nimitysoikeus kylläkin, presidentti vastasi STT:n kommenttipyyntöön sähköpostitse.
Helsingin Sanomat uutisoi aiemmin tänään, että presidentti Niinistö olisi ollut tyytymätön oikeusministeriön ehdotukseen uudeksi oikeuskansleriksi.
Tehtävään oli kaavailtu Turun yliopiston valtiosääntöoikeuden professoria Veli-Pekka Viljasta, mutta hallitus otti viime hetkillä aikalisän uuden oikeuskanslerin valinnassa.
Nyt tehtävään näyttäisi olevan vahvoilla sosiaali- ja terveysministeriön alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti, jonka vastuulla on muun muassa soteuudistus. STT:n saamien tietojen mukaan Pöysti olisi ehdokas, jota myös presidentti kannattaa.
Oikeuskanslerin nimittää presidentti valtioneuvoston esityksestä. Niinistö korosti perjantaina sitä, ettei presidentti ole sidottu ministeriön tai hallituksen esitykseen.
– Tasavallan presidentti nimittää oikeuskanslerin. Sellainen velvollisuus ”puuttua” asiaan johtuu perustuslaista, Niinistö kirjoitti viestissään.
Lisää aiheesta
STT–MIA PELTOLA
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Politiikka
28.4.2017 05:01
Tuleva oikeusministeri Ylellä: ”Katson nimityskuvion läpi todella tarkkaan”
Politiikka
28.4.2017 04:22
Niinistö puuttui nimitykseen? – HS: Oikeuskansleriksi nousemassa Tuomas Pöysti
Politiikka
27.4.2017 15:10
Oikeuskanslerin nimitys siirtyy jälleen kerran – nyt asia siirretään oikeusministeri Häkkäselle
Politiikka
19.4.2017 10:52
Juha Sipilän hallituksella alkaa olla tuli hännän alla – uutta oikeuskansleria ei valita vieläkään