Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“En ole päättänyt tuommoista asiaa vielä” – Rinne uteluista ministerihaluista, kertoi myös näkemyksensä pääministeriehdokkaista

Hallitustunnustelijaksi valittu SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne vastasi tiedotustilaisuudessa kysymykseen, onko hän valmis riviministeriksi uuteen hallitukseen.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

– En ole päättänyt tuommoista asiaa vielä.

Hän ei myöskään nostanut kumpaakaan SDP:n pääministeriehdokasta omaksi suosikikseen.

Rinne sanoo, että hänen yhteistyönsä sekä Antti Lindtmanin että Sanna Marinin kanssa on ollut erittäin hyvää tähän asti.

– Olen SDP:n puheenjohtaja, ja kannatan molempia hyviä ihmisiä puheenjohtajaksi.

Rinne odottaa eduskuntapuolueilta vastauksia tunnustelijan kysymyksiin  lauantaihin kello 16:een mennessä ja neuvottelut on määrä aloittaa sunnuntaina.

Tavoite on, että uusi hallitus nimitetään tiistaina.

Lisää aiheesta

– Puolueen puheenjohtajana minulla on tavoitteena se, että sosialidemokraattien osalta tilanne on täysin selvä sunnuntai-iltana, mutta tiedän, että kaikkien puolueiden osalta päätöksentekoelimet eivät vielä sunnuntaina ole päättämässä, Rinne sanoi.

Hallitustunnustelijalla on kolme kysymystä eduskuntaryhmille.

Uuden hallituksen aloittamisella on kiire, koska esimerkiksi budjettilait halutaan valmiiksi ennen eduskunnan joulutaukoa.

– Yritetään tehdä kaikki sellaisella aikataululla, että eduskunnan istuntoaikataulua ei tarvitsisi muuttaa, Rinne sanoi.

Hallitustunnustelijalla on kolme kysymystä eduskuntaryhmille.

– SDP haluaa rakentaa tulevaisuuden Suomea, Eurooppaa ja maailmaa, jotka ovat taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestäviä. Kysymme seuraavat kysymykset selvittääksemme edellytykset yhteisen hallituksen muodostamiseksi.

– Oletteko valmiita hyväksymään pääministeri Antti Rinteen hallitukselle 6.6.2019 hyväksytyn ohjelman sellaisenaan muodostettavan hallituksen ohjelmaksi?

– Oletteko valmiita osallistumaan sosialidemokraattien johtamaan enemmistöhallitukseen, ja onko teillä osallistumisellenne mahdollisia kynnyskysymyksiä?

Uutista päivitetty klo 18.40 hallitustunnustelijan kysymyksillä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE