Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“En ryhdy aitiosta lupaamaan lisää määrärahoja työllisyyteen” – Lindström piti tiukasti kiinni hallitusohjelmasta

Ex-työministeri, SDP:n Lauri Ihalainen esitti jämäkkää erityisohjelmaa Kainuun alueelle, "jos hallituksella on vähänkin sydäntä". Sitä ei suoralta kädeltä luvattu.

Talvivaaran kaivoksen kohtalo ja Microsoftin valtavat irtisanomiset nousivat odotetusti pinnalle eduskunnan kyselytunnilla. Eilistä kuvailtiin sanoilla “musta, surullinen, raskas, järkyttävä…”

SDP:n kansanedustajat kysyivät, olisiko hallitus viimein valmis muuttamaan työllisyyspolitiikkaansa ja lisäämään muun muassa työllisyysmäärärahoja, jotta eilisen kaltaisiin shokkeihin voisi vastata.

Työministeri Jari Lindström (ps.) piiloutui hallitusohjelman taakse – sen jälkeen kun kysymys jouduttiin uusimaan useaan kertaan, kun vastausta ei saatu.

– Hallituksen työllisyyspolitiikka on osa hallitusohjelmaa ja me uskomme siihen. Emme ole muuttamassa sitä, mutta yksittäisten tapausten kohdalla voimme miettiä, miten voimme auttaa. Mutta en ryhdy tästä aitiosta lupaamaan lisää määrärahoja.

SDP:n Lauri Ihalainen muistutti, että Talvivaaran henkilöstö on elänyt pitkään epävarmuudessa. Näitä työn sankareita ja heidän perheitään ei pidä jättää nyt yksin.

– Kainuun alue tarvitsee jämäkän erityisohjelman ja rahoituksen siihen. SDP on valmis auttamaan ohjelman tekemisessä, Ihalainen ojensi kättä hallitukselle.

Lindströmin mukaan keinoja auttaa haetaan keskustelemalla alueen ihmisten ja toimijoiden kanssa, mitä tukea tarvitaan – ja sama pätee Microsoftiin.

Lisää aiheesta

Näitä työn sankareita ja heidän perheitään ei pidäd jättää nyt yksin.

Lindströmin kiitokset, kuinka Microsoft on kantanut kuitenkin yhteiskuntavastuuta muun muassa Polku-ohjelmallaan herätti hämmästystä.

– En pysty yhtymään työministerin kehuihin. Lupaukset on petetty ja yritys ei ole kantanut yhteiskuntavastuutaan, kristillisdemokraattien Sari Essayah huomautti.

Työministeri joutui perumaan hieman puheitaan ja hän totesi olevansa erittäin pettynyt Microsoftin petettyihin lupauksiin.

– Polku-ohjelma, suhteessa siihen, mitä luvattiin, pientähän se on, mutta parempi kuin ei mitään, hän lisäsi.

Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) oli suorapuheisempi.

– Olen pettynyt Microsoftin tyhjiin lupauksiin. Esimerkiksi sen Suomeen suunnittelema datakeskus ei toteutunut lupauksista huolimatta.

Pirkanmaalainen edustaja Sanna Marin (sd.) kysyi, saako Tampere valtiolta tukea kuten muut kaupungit ovat saaneet isoissa irtisanomisissa. Tampereelta katoaa Microsoftin ja Nokian irtisanomisten takia noin tuhat työpaikkaa.

Lindströmin mukaan keinoja mietitään.

– Ihmisillä on valtava määrä osaamista ja sitä kannattaa nyt hyödyntää ja katsoa, miten muuntokoulutuksella löydetään uusia uria.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE