Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“En tule esittämään sellaista ratkaisua, jossa vain suurempituloisten verotusta kevennettäisiin”

Valtiovarainministeriön ehdotus ensi vuoden talousarvioksi julkaistaan kokonaisuudessaan tänään. Eilen valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) esitteli ehdotuksen pääkohtia.

Ehdotuksen mukaan ensi vuoden budjetin loppusumma on 55,4 miljardia euroa. Budjetti on 3,4 miljardia alijäämäinen, mutta alijäämää on tätä vuotta vähemmän. Valtionvelka nousee ensi vuonna arviolta 111 miljardiin euroon.

Esityksessä ei ollut merkittäviä uusia menopäätöksiä.

Orpo väläytti ensi vuodelle tuloverokevennyksiä. Verotukseen tulee hänestä löytää oikeudenmukainen ratkaisu.

– En tule esittämään sellaista ratkaisua, jossa vain suurempituloisten verotusta kevennettäisiin, hän sanoi.

Lopullisiin veroratkaisuihin on kuitenkin sanansa sanottavana myös muilla hallituspuolueilla, ja sekä ansio- että muista veroista tehdään hallituspäätös budjettiriihessä elokuun lopussa.

Hallitus on kuitenkin luvannut, ettei kenenkään verotus tai veroaste saa kiristyä.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE