Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“En usko, että nuoria hävettää valmistua ammattiin” – oppilaitosten tietosuojakäytäntö ihmetyttää

Jukka-Pekka Flander / SDP

Ammattiin valmistuvien nimien julkaisemisen pitäisi olla yhtä helppoa kuin ylioppilaiden, kansanedustaja Niina Malm (sd.) huomauttaa.

Demokraatti

Demokraatti

– Ylioppilasjuhlat ovat pitkään olleet suuri, jopa yhteiskunnallinen juhlapäivä, siinä missä ammattiin valmistuvia on hädin tuskin noteerattu. Viime vuosina amisten arvostusta on yritetty nostaa esimerkiksi julkaisemalla ammattiin valmistuvien nimet samalla tavalla kuin ylioppilaiden nimet, Malm toteaa tiedotteessa.

Hänen mukaansa yleinen ammatillisten oppilaitosten tietosuojakäytäntö kuitenkin estää monen nimen julkaisemisen.

Ylioppilaiden nimet on jo vuosikymmenien ajan julkaistu valmistujaispäivänä lehdissä ja netissä. ”Ylioppilaskoneet” ja nykyään myös ”amiskoneet” ovat yllättävän suosittuja. Esimerkiksi Yle on julkaissut ammattiin valmistuvien nimet jo vuosien ajan.

Monissa ammatillisissa oppilaitoksissa on Malmin mukaan kuitenkin käytössä tietojärjestelmä, joissa opiskelijoiden tiedot ovat lähtökohtaisesti salattuja. Ammattiin valmistuvat toivoisivat samaa arvostusta kuin ylioppilaat.

– Oppilaitosten mukaan monet opiskelijat eivät ole tietoisia tällaisesta käytännöstä. Käytäntö on myös päinvastainen ylioppilaiden käytäntöön verrattuna. Ylioppilaiden nimet luovutetaan toimituksille automaattisesti, ellei ylioppilas ole pyytänyt nimensä poistamista hyvissä ajoin.

MALM KOROSTAA, että ammatillista koulutusta arvotetaan jo lähtökohtaisesti vähemmän kuin ylioppilastutkintoja. Molemmat tutkinnot ovat kuitenkin aivan yhtä arvostettavia toisen asteen tutkintoja.

– Mielestäni tällainen käytäntö ei lisää amisten arvostusta. Media kirjoittaa isosti ylioppilaista ja ylioppilasjuhlinnasta, mutta amisten nimiä ei saa edes julkaista.

Hän painottaa, että tietosuoja on tärkeä asia, ja nimen salaamiseen pitää antaa mahdollisuus.

“Ammattiylpeyttä ei saa tappaa jo lähtökuopissa.”

– Mutta on kummallista, että meillä on kaksi aivan päinvastaista käytäntöä. En usko, että nuoria hävettää valmistua ammattiin: lähihoitajaksi, autoasentajaksi tai vaikka merkonomiksi valmistuminen on aivan yhtä arvostettavaa kuin ylioppilaaksi varmistuminen. Mikäli näin kuitenkin on, niin kyllä olemme yhteiskuntana epäonnistuneet, jos nuorta hävettää kertoa valmistuneensa ammattiin. Tässä meillä jokaisella on tehtävää.

Malm muistuttaa, että Suomi kärsii valtavasta työvoimapulasta.

– Ammattiylpeyttä ei saa tappaa jo lähtökuopissa. Peräänkuulutan lisää toimia amisten arvostuksen nostamiseksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE