Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“En voisi koskaan antaa itselleni anteeksi, jos…” – Krista Kiuru avaa tuntojaan koronataistelussa

Jani Laukkanen

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) on antanut tavallaan kasvot päätöksenteolle, kun vastassa on ollut koronapandemia. Hän on useimmiten ollut se, joka on joutunut kertomaan kaikelle kansalle rajoitustoimista taudin leviämisen hillitsemiseksi.

Marja Luumi

Demokraatti

Kiuru kertoo Demokraatin aikakauslehden haastattelussa, miltä viimeiset noin puolitoista vuotta ovat vastuuministerinä tuntuneet.

Hänen tehtävänsä on ollut pitää huolta kokonaiskuvasta, eikä katsoa pandemiatoimia minkään tahon erityisestä näkökulmasta.

– Harva ymmärtää, että minulla on omalta osaltani vastuu ihmisten terveydestä ja viime kädessä hengestä. En voisi koskaan antaa itselleni anteeksi, jos en pyrkisi tekemään kaikkeni sen eteen, että ihmiset voisivat elää turvassa. Siksi olemme joutuneet tekemään raskaita päätöksiä.

Kovia paikkoja on riittänyt lähtien esityksestä poikkeuslain asettamisesta.

– Henkinen paine on mennyt luihin ja ytimiin ja vastuu tuntuu harteilla koko ajan. Mutta ei tässä  voi lähteä hetkeksikään herpaantumaan. 24/7 työskentelemiselle ei tässä tilanteessa ole vaihtoehtoja.

Kevään mittaan hänen viestissään kuulsi yhä enemmän positiivinen vire: jos nyt jaksaisimme vielä vähän aikaa malttaa mielemme, niin kesästä voi nauttia entistä vapaammin.

“Tämä tauti ei ole ottanut meistä valtaa.”

Kiuru antaakin suomalaisille tunnustusta, kun kriisi on koskettanut jokaista tavalla tai toisella.

– On ollut hienoa huomata, että me suomalaiset olemme osoittaneet, kuinka sisukas ja aikaansaava kansa me olemme. Yhteisvastuu ja sitoutuminen pandemian selättämiseen näkyy siinä, että Suomessa on pystytty pitämään koronatilannetta hyvin aisoissa – tämä tauti ei ole ottanut meistä valtaa.

Ministeri pitää hallituksen toimintakykyä tiukoissa ratkaisuissa äärimmäisen tärkeänä. Pahinta olisi hänen mielestään se, että päätöksentekokyky lamaantuisi kaiken kritiikin, paniikin ja yksittäisten vaateiden alla.

– Isoissa kriiseissä on pystyttävä nousemaan niiden yläpuolelle ja tekemään sen, mikä on koko kansakunnalle välttämätöntä, ministeri vastaa kriitikoille.

Kiuru avaa haastattelussa myös muun muassa sote-uudistuksen loppusuoran etenemistä ja poliittisen kulttuurin murrosta, jossa hän on havainnut valitettavia ilmiöitä.

Krista Kiuru paljastaa Demokraatille lisäksi, ketkä kaksi ihmistä ovat olleet hänen aivan erityisiä turvasatamiaan tiukan paikan tullen.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE