Ulkomaat

”Enemmän lapsia, vähemmän veroja” – Vladimir Putin nosti vuosipuheensa alkuun syntyvyyden ja perheiden aseman

Lehtikuva
Lehtikuva
Lehtikuva

Venäjän presidentti Vladimir Putin sanoo keskittyvänsä vuotuisessa puheessaan etenkin sisäpolitiikkaan ja talouteen.

Hän tähdensi puheensa aluksi tavallisten ihmisten asemaa. Ihmisten on tänä vuonna koettava muutoksia parempaan, Putin sanoo.

Hän toi esiin syntyvyyden laskun ja luetteli tukun keinoja, joilla perheiden asemaa voitaisiin parantaa. Näitä ovat muun muassa tuet ja verotaakan helpottaminen.

– Enemmän lapsia, vähemmän veroja, Putin tähdensi.

Hän käsitteli puheessaan myös köyhyyden ongelmia ja terveydenhuoltoa, jonka tasoon monet kansalaiset ovat tyytymättömiä. Tyytymättömyyttä herättää etenkin se, että perushoidon vastaanotoille pääsy on paikoin vaikeaa.

– Terveydenhoitoon pitää päästä kaikissa Venäjän kolkissa, Putin tähdensi ja luetteli keinoja kansalaisten tyytyväisyyden lisäämiseksi.

Puhe näytetään Venäjän televisiossa suorana lähetyksenä.

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Viikon 7 Demokraatti
VUODEN VALTUUTETTU - Minna Räsänen vei pisimmän korren
MINÄ-MINÄ-ERO! - Sipilä otti ja lähti
NORJA - Hoitotyön onnela
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Johannes Ijäs

Nyt otetaan perustuslaista mittaa – tässä jutussa Annika Lapintie, Tapani Tölli, Ben Zyskowicz, Ilkka Kantola ja Juha Rehula kertovat, täytyykö jonkin muuttua perustuslakivaliokunnan työssä
26.3.2019

Luetuimmat


Uusimmat