Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Energiajätille loistouutisia: väisti sittenkin 136 miljoonan verot

Hallinto-oikeus on hylännyt Veronsaajien oikeudenvalvonnan valituksen, joka liittyy verottajan Fortumille joulukuussa 2013 määräämiin jälkiveroihin. Asiasta kertoo Fortum.

Yhtiön mukaan konserniverokeskuksen oikaisulautakunnan vuonna 2014 antama päätös pysyy voimassa. Oikaisulautakunta hylkäsi jälkiveropäätöksen. Verottajalla on kuitenkin edelleen mahdollisuus hakea valituslupaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Verottaja määräsi Fortumille 136 miljoonan euron jälkiverot vuodelta 2007. Jälkiverot tulivat Fortumin Belgian-rahoitusyhtiöstä, johon liittyvät verot yhtiö oli maksanut Belgiaan.

Fortumin mukaan kansainvälisten verotusperiaatteiden mukaisesti verot maksetaan siihen maahan, jossa tulot muodostuvat, eikä samaa tuloa voi verottaa useampaan kertaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE