Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Politiikka

Energiayhtiöiden ylisuuret voitot verolle, VM avaa lakiesitystä Demokraatille – koskisi satoja yhtiöitä, tuotto sadoissa miljoonissa

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Valtiovarainministeriössä on työstetty lakiesitystä, jolla puututaan energiayhtiöiden ylisuuriin voittoihin. Valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) kertoi asiasta viime viikolla Uutissuomalaiselle.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Elinkeinoverotusyksikön päällikkö, hallitusneuvos Jari Salokoski valtiovarainministeriöstä kertoo tänään Demokraatille, että tavoitteena on lähettää lakiluonnos vielä tämän viikon aikana lausuntokierrokselle.

Laki ylisuurten voittojen verottamista koskisi ensi vuotta 2023.

– Se koskisi kaikkea sähköntuotantoa ja sähkönmyyntiä eli sähköliiketoimintaa. Tarkoitus on, että se määritellään samalla tavalla kuin sähkömarkkinalaissa tällä hetkellä. Sähkömarkkinalaki koskee sähköntuotantoa ja myyntiä. Vero ei kuitenkaan koskisi pienimuotoista toimintaa eli jos yhtiö liikevaihto on alle 500 000 euroa ja vain 10 % toiminnasta on sähköntuotantoa.

Uusi vero koskisi niin kunnallisia kuin yksityisiä osakeyhtiöitä. Salokoskella ei ole vielä tiedossa, kuinka monta sähköliiketoimintaa harjoittavaa yritystä verotus koskisi.

– Jokunen sata niitä varmaan olisi.

SALOKOSKEN mukaan on vielä ”jonkin verran piirustuslaudalla”, miten ylisuuri voitto määritellään. Laskennat ovat kesken.

– Tavoite on löytää nimenomaan ylisuuri voitto, joka liittyy pelkästään sähkön hintavaihteluun. Siihen pyritään, että vero kohdistuisi vain siihen.

Myöskään veron tuotto-odotuksia ei voida vielä tarkkaan ennustaa.

– Kysymys ei ole kymmenistä miljoonista eikä miljardeista. Puhutaan sadoista miljoonista, Salokoski arvioi.

Tätä tarkempia arvioita on Salokosken mukaan mahdoton esittää, koska ei esimerkiksi tiedetä, miten kallista sähkö ensi vuonna on.

YKSI keskustelunaihe hallituksen sisällä lienee se, mihin energiayhtiöiden ylisuuria voittoja leikkaavan veron tuottoa käytetään. Pääministeri Sanna Marin (sd.) totesi eilen Yle Radio Suomen Pääministerin haastattelutunnilla, että sillä voitaisiin rahoittaa tukitoimia, joita ihmisille nyt maksetaan, jotta valtio ei vain velkaantuisi.

Ilmeisesti ainakin vasemmistoliitosta vaaditaan uusia lisätoimia ihmisten sähkölaskujen pienentämiseksi.

Hallitus neuvottelee paraikaa myös maatalouden tukipaketista, jossa avain tukemiseen voisi olla juuri kallis sähkön hinta.

Salokoski ei ota poliittiseen puoleen kantaa, mutta toteaa, että mitään korvamerkittyä tuloa uudesta verosta ei tule.

– Mutta kyllähän se sitä tarkoittaa, että jo tehtyjä toimia uusi vero tulee välillisesti paikkaamaan eli menoaukkoa, joka siellä tällä hetkellä on.

Hallitus on laskenut sähkön arvonlisäveroa sekä päättänyt verotuksen sähkövähennyksestä ja sähkötuesta pienituloisimmille.

Onko siis niin, että uusia tuen muotoja ei ole enää tulossa?

– Ehkä sitä ei voi noinkaan sanoa, Salokoski sanoo ja huomauttaa, että uuden veron taustalla vaikuttava ja Suomen soveltama EU:n energia-asetus edellyttää, että verolla tuetaan juuri yllämainitun tapaisia toimia ja autetaan korkean energianhinnan kanssa kamppailevia ihmisiä.

– Siinä mielessä vero tulee kattamaan sitä budjettivajetta, joka näistä jo tehdyistä toimenpiteistä syntyy, mutta se tuleeko muita toimenpiteitä, on eri asia. Se, että nämä rahat kattavat aikaisempia toimia, ei ikään kuin lukitse hallitusta siinä, jos tulee tarvetta. Se olisi sitten erillinen päätös.

Sellaistakaan laskelmaa Salokoskella ei ole, josta voisi varmuudella sanoa, riittävätkö uudesta verosta tulevat tuotot kattamaan jo hallituksen nyt tekemät toimet sähkölaskujen pienentämiseksi.

VALTIOVARAINMINISTERIÖ on pitänyt lakia valmistellessaan yhteyttää myös energia-alaan ja Salokosken mukaan yhteyttä on määrä pitää vielä tällä viikollakin ennen kuin lakiluonnos lähtee lausunnolle.

Millaista vastaanottoa alalta on tullut?

– Vielä tässä vaiheessa, kun ei ole luonnostakaan, varovaisesti suhtautuvat, Salokoski kuittaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE