Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Ensimmäiset terrori-iskun uhrien nimet julki – joukossa vain 8-vuotias Saffie

Parlamenttitalon lippu laskettiin puolitankoon Manchesterin terrori-iskun uhrien muistoksi Lontoossa.

Ensimmäiset Manchesterin terrori-iskun uhrien nimet ovat julkistettu.

BBC uutisoi kahdeksanvuotiaan Saffie Rose Roussosin kerrotaan kuolleen.

Roussosin opettaja Chris Upton kertoo tiedon Saffien kuolemasta tulleen suunnattomana järkytyksenä. Hän lähettää syvimmät osanottonsa Saffien perheelle ja ystäville.

– Saffie olikaikin mahdollisin tavoin kaunis pieni tyttö, Upton kertoi BBC:lle.

Upton sanoi Saffiesta jäävän ihmisille mieleen ennen kaikkea hänen lämminhenkisyyden ja kiltteyden.

– Kaikki rakastivat häntä.

The Independent –lehti puolestaan kertoi 18-vuotiaan Georgina Callanderrin olevan yksi iskussa menehtyneistä. Callander menehtyi sairaalassa iskun jälkeen.

Lisää aiheesta

Nuoren naisen ystävät kunnioittivat Callenderin muistoa Twitterissä, luonnehtimalla hänellä olleen “kiltein sydän ja sielu” ja kaipaavansa häntä ikuisesti.

Iskun jälkeen sairaalahoitoon viedyistä 59 haavoittuneesta 12 on alle 16-vuotiaita lapsia, paikallinen ambulanssipalvelu kertoo BBC:lle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE