Palkittu politiikan aikakauslehti
36€/4kk

Politiikka

”Ensimmäiset viisi vuotta uralla ratkaisevat” – Sivistysvaliokunnan demarit haluavat mentoroinnin osaksi opettajan työuraa

iStock

SDP:n sivistysvaliokunnan kansanedustajat Eeva-Johanna Eloranta, Jukka Gustafsson, Anneli Kiljunen ja Marko Asell haluavat saada mentoroinnin osaksi opettajan työuraa. He ovat tänään jättäneet kirjallisen kysymyksen aiheesta.

DEMOKRAATTI

Demokraatti

”Suomalainen opettajankoulutus on korkeatasoista. Opettajankoulutuksen harjoittelujaksoja on kuitenkin vähennetty, jolloin aikaa ei välttämättä jää muuhun kuin pedagogiikan ja oppilaan tuntemuksen kasvattamiseen. Opettajan työuran alussa muodostuu se osaamisperusta, jossa opinnoissa omaksuttu teoria ja arjen käytännöt kohtaavat. Vastavalmistuneelle opettajalle työelämään siirtyminen on hyvin usein kuormittava ja yllättäväkin kokemus”, valiokunnan jäsenet huomauttavat tiedotteessaan.

Tutkimusten mukaan opettajat kokevat alkuvaiheen aikana työnkuvansa usein hyvin raskaaksi, mikä lisää stressin ja väsymyksen määrää ja hankaloittaa työssä suoriutumista. Peruskoulutuksen ja täydennyskoulutuksen välissä on kuilu uransa alussa olevien opettajien saattamisessa ammattiinsa.

”Lähtökohtana tulisi olla, että peruskoulutus ja sen jälkeinen ammatillinen kasvaminen opettajan työssä muodostavat saumattoman jatkumon. Ensimmäiset viisi vuotta uralla ratkaisevat sen, jääkö korkeasti koulutettu opettaja opettajan ammattiin. Vastavalmistuneiden perehdyttäminen ja mentorointi tukevat opettajan ammattiin sukeltamista ja edistävät jaksamista sekä työssä pysymistä.”

Työterveyslaitoksen laajan kunta-alan työntekijöiden työhyvinvointia selvittävän Kunta10 -kyselyn tulokset opettajien työssäjaksamisesta ovat huolestuttavia. Vuonna 2014 reilu kolmannes luokanopettajista koki työmääränsä lisääntyneen yli sietokyvyn. Vuosina 2016 ja 2018 näin koki jo yli puolet kyselyyn vastanneista luokanopettajista. Samalla aikavälillä niiden opettajien, jotka kokivat työssä tapahtuneet muutokset negatiivisina, osuus kasvoi reilusta kolmanneksesta lähes puoleen.

”Mentorointi kehittää vastavalmistuneen osaamista ja auttaa ymmärtämään, mitä työelämässä pitää osata. Samalla tunnistetaan vahvemmin vastavalmistuneen osaaminen työyhteisössä ammatillisena rikkautena. Mentorointi motivoi vastavalmistunutta jatkamaan ammatillista kehittymistään. Se on suunniteltua ja pitkäkestoista, millä edistetään vastavalmistuneen opettajan oppimista ja kehitystä yksilöllisesti ja ryhmätyöskentelyllä”, kansanedustajat kertovat.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
36€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE