Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Ensimmäisiä koronarokoteannoksia on otettu viime aikoina aiempaa enemmän – “Alle 35-vuotiaissa nähdään suurin nousu”

Lehtikuva

Suomessa kaksi koronarokoteannosta on saanut nyt 78 prosenttia 12 vuotta täyttäneestä väestöstä, kertoi johtava asiantuntija Mia Kontio Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL) THL:n ja sosiaali- ja terveysministeriön (STM) tiedotustilaisuudessa. Suomessa on annettu yhteensä yli 8 miljoonaa rokoteannosta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Myönteistä on se, että kahdella viime viikolla on annettu enemmän ensimmäisiä koronarokoteannoksia kuin kolmella edeltävällä viikolla. Kontion mukaan nousu voi johtua koronapassista, sillä kahden viime viikon aikana ei ole tapahtunut juuri muita muutoksia.

-  Alle 35-vuotiaissa nähdään suurin nousu uusissa ykkösannoksissa, joten todennäköisesti koronapassilla on tässä tekoa, Kontio sanoi.

Toisia annoksia on viime viikkoina annettu aiempaa vähemmän.

Nykyisen arvion mukaan 80 prosentin rokotuskattavuus on mahdollista saavuttaa marraskuun alussa viikolla 44 tai 45, jos rokotuskattavuuden nousu ei hidastu.

THL:n ylilääkärin Otto Helven mukaan 80 prosentin rokotuskattavuusrajan saavuttaminen ei vielä riitä, vaan tavoitteena on selvästi yli 80 prosentin kattavuus. Tässä tilanteessa toivotaan, että kaikki, joilla on mahdollisuus, hankkisivat rokotteen.

Erikoissairaanhoidon kuormitus laskussa

Lisää aiheesta

Erikoissairaanhoitoon joutumisen riski on Suomessa edelleen merkittävästi suurempi rokottamattomilla kuin kaksi kertaa rokotetuilla. Kahden viime viikon aikana 50-69-vuotiaat rokottamattomat ovat joutuneet erikoissairaanhoitoon koronataudin vuoksi yli 50 kertaa yleisemmin kuin rokotteen saaneet.

Johtava asiantuntija Liisa-Maria Voipio-Pulkki STM:stä kertoi, että varsinkin erikoissairaanhoidon osastoilla kuormitus on kääntynyt hieman laskuun. Viime viikolla tehohoitoon tuli 22 uutta potilasta, mikä on 7 vähemmän kuin edellisellä viikolla. Uutta se, että koronapotilaita on teho-osastoilla nyt koko ajan. Voipio-Pulkin mukaan tehohoidossa kuormituksen yläraja on noin 50 koronapotilasta.

Baltian maissa koronatilanne on vaikea ja sekä koronatartunnat että covid-19-tautiin liittyvät kuolemantapaukset ovat olleet viime viikkoina nousussa.

Latvialta on tullut EU-tason avunpyyntö, jota myös Suomessa on ryhdytty eilen käsittelemään.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE