Uutiset

Ensimmäisillä sisällissodasta julkaistuilla valokuvilla häväistiin punaiset ja kruunattiin valkoiset

Valtiotieteen tohtori Olli Kleemola luennoi torstaina sisällissodan valokuvista Työväenmuseo Westaalla.
Valtiotieteen tohtori Olli Kleemola luennoi torstaina sisällissodan valokuvista Työväenmuseo Westaalla.
Valtiotieteen tohtori Olli Kleemola luennoi torstaina sisällissodan valokuvista Työväenmuseo Westaalla.

Sisällissodan varsinaisista sotatapahtumista on vähän valokuvia suhteutettuna sotaan liittyvien kaikkien valokuvien määrään. Tätä mieltä on valtiotieteiden tohtori Olli Kleemola, joka esitelmöi Työväenmuso Werstaalla torstaina aiheesta Veljessodan kamppailevat kuvat.

Kleemola haki esitelmässään vastausta lähinnä kolmeen kysymykseen: kuka tai ketkä kuvasivat sisällissotaa ja miten kuvia käytettiin sisällissodan ja jatkosodan välisenä aikana ja jakosodan jälkeen.

Sotatilanteista kertovien valokuvien määrän vähäisyys johtuu Kleemolan mukaan yksinkertaisesti siitä, että sotaa oli vaikea ja vaarallista kuvata.

Ison osan sisällissotaan liittyvistä kuvista ottivat ammattivalokuvaajat. He palvelivat niin valkoisia kuin punaisiakin. Niinpä kyseisen ajan kuvista merkittävä osa onkin ”potretteja”, joissa niin punaiset kuin valkoisetkin poseeraavat asennossa pistimellä varustetun kiväärin kanssa. Jotkut kuvat on otettu henkilökohtaisten, jotkut isomman ryhmän muistoiksi.

Sodan edetessä ammattivalokuvaajat jatkoivat työtään. Joku heistä saattoi päästä kuvaamaan jopa taistelutilannetta suoraa oman työtilansa ikkunoista. Näin varsinkin Helsingissä, joskin suuri osa taistelutilanteita kuvaavista valokuvista oli lavastettuja. Niissä jopa tomerasti pyssyään puristava kuvattava katsoo suoraa kuvaajaansa.

Sellaisia tiedotuskomppanioita, joita jo talvisodassa Suomen armeijassa toimi, ei vielä sisällissodassa ollut. Näistä vielä Lapin sodassakin toimineista TK-komppanioiden miehistä moni oli toimittajia, lehtikuvaajia, kirjailijoita ja tutkijoitakin.

Ensimmäisissä kuvakirjoissa ei sopua haettu

Sisällissodan jälkeen voittanut osapuoli aloitti Kleemolan mukaan heti järjestelmällisen sodasta kertovien valokuvien keruun. Itse valkoisten päällikkö kenraali Mannerheim kannusti talkoisiin. Lehdistä ensimmäisenä sisällissotaan liittyviä kuvia julkaisi Suomen Kuvalehti.

– Kuvia kerättiin silloinkin siksi, että muistimme tarvitsee kuvia. Toiseksi ilman niitä ei ole historiaa, Kleemola tulkitsee.

Hankoon maihinnousseet saksalaiset tekivät oman 12 minuuttia kestäneen propagandaansa palvelleen mykkäfilmin. Sen voinee tulkita niin, että he vapauttivat koko Suomen. Kleemola näytti esitelmänsä lopuksi saksalaisten aikaansaannoksen.

Sisällissodan jälkeen Suomessa käynnistetty sotaan liittyvien valokuvien keräys tuottii 500 valokuvaa ja kaksiosaisen teoksen Suomen vapaussota kuvina. Teos etenee Kleemolan mukaan kronologisesti ja tekstiksi riittää vain lyhyet kuvatekstit.

Kuvissa ruumiiden kuvaaminen oli hyväksyttävämpää kuin myöhemmin. Sekin kuvasti sisällissodan raakuutta. Sovinnaisuusnormit eivät päteneet. Valkoisiin suhtauduttiin niin, että he olivat historiallisten ja perinteisten arvojen vaalijoita. Sovinnollisuutta ei haettu, eikä tunnettu.

Kleemolan mukaan kirjat olivat sotapropagandaa. Voittajat kuvattiin punaisten vallan alla olleessa Helsingissäkin neuvokkaiksi ja rohkeiksi valepukuineen ja kätkeytymistaitoineen.

Kuvakirjoissa punaiset demonisoitiin – häväistiin. Kuvilla pyrittiin kertomaan heidän aiheuttamansa tuhot. Punaiset esitettiin julmureina, jotka tappoivat jopa vankeja.

Kleemolan mukaan punaisten joukoissa paitsi taistelleet niin myös haavoittuneista vastannet naisetkin häväistiin. Naiset olivat kieroja ja vaarallisia. Punaisten sairaanhoitajat leimattiin kykenemättömiksi sairaanhoitajina. Heidän tehtävänsä oli lohduttaa miehiä muilla tavoilla.

Tilanne muuttui

Väinö Tannerin hallitus oli ensimmäisiä merkkejä Suomessa vallinneen roudan sulamisesta. 1930 -luvun alussa Lapuan liikkeelle laitettiin suitset suuhun, vaikka se IKL:n voimin yrittikin vikuroida. Vuosikymmenen lopulla muodostettu punamultahallitus lämmitti ilmapiiriä edelleen.

Kleemola kertoo, että osa valkoisesta eli voittaneesta osapuolesta alkoi suhtautua punaisiin uudella tavalla. Heidät nähtiin venäläisten harhaanjohtamina. Aikaisemmat kiistat pyrittiin unohtamaan, ja pyrkimys sovintoon sai kannatusta.

Muutos näkyi vuonna 1938 julkaistussa Vapaussodan kuvahistoriassa. Kija oli tarkoitettu kaikille. Se keskittyi rintamatapahtumiin.

Jatkosodan ja toisen maailmansodan jälkeen suuntaus jatkui. Punaisten kuvia julkaistiin myös heidän näkökulmastaan. Niitä ei enää katsottu ainoastaan tuomiten.

Myös valkoisten tekemistä teloituksista alettiin julkaista kuvia. Julkaistuilla kuvilla kerrottiin myös punaisten huonosta kohtelusta. Ennen ihaillut verenhimoisimmat valkoisten aktiivit, esimerkiksi Laurilat, kuvattiin toisin kuin ennen.

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Viikon 41 Demokraatti
TIEDUSTELULAIN ABC - Mitä tavallisen ihmisen pitää tietää?
LÄHIÖELÄMÄÄ - Selma Vilhunen teki rosoisen nuoriselokuvan
TARJA HALONEN - YK:n tulisi toimia pienemmällä budjetilla
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat


Uusimmat