Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Ensin hyväksyttiin hallintarekisteri ja sitten sanottiin sori siitä” – SDP:n Harakka rinnastaa hallituksen ponnet kirjeisiin joulupukille

SDP:n kansanedustajan Timo Harakan mukaan hallituspuolueet yrittivät loppuun saakka paikata tänään eduskunnassa hyväksyttyä esitystään, joka sallii osakepääomien hallintarekisteröinnin ulkomaille. Paikkaaminen tarkoitti ponsien hyväksymistä. On epäselvää etenevätkö ne koskaan lakiesityksiksi saakka.

– Ensin hyväksyttiin hallintarekisteri ja sitten sanottiin näillä ponsilla, että sori siitä. Se riippuu nyt ihan keneltä kysyy, että onko kyseessä kirje joulupukille vai aidosti vakavasti otettava lainvalmistelu, Harakka sanoo.

– Hallitus oli itsekin huomannut esityksensä kelvottomuuden ja sitä yritettiin paikata omien laskujeni mukaan kolmella eri toivomusponsipatterilla, jotka aina muuttuivat ja vaihtuivat ja täydentyivät matkan varrella. Ja joihin sisältyy siis koko tämän hallintarekisteröinnin estäminen, jos ne joskus pantaisiin toimeen.

Voi suhtautua melko skeptisesti, että tuleeko näistä sinänsä velvoittavista ja yksimielisesti hyväksytyistä ponsista hampaat näihin ikeniin.

Harakan mukaan tänään hyväksytty laki tulee voimaan nopealla aikataululla ja ponnet toteutuessaan pahasti jälkijunassa.

– Se saattaa jo itsessään olla syy miksi niitä ei ehkä katsota järkeväksi toteuttaa. Se on vähän sama kuin poistettaisiin nopeusrajoitukset maanteiltä ja ihmiset alkaisivat ostaa Audeja, ja sitten valmisteltaisiin kuitenkin nopeusrajoitusten palauttamista. Voi suhtautua melko skeptisesti, että tuleeko näistä sinänsä velvoittavista ja yksimielisesti hyväksytyistä ponsista hampaat näihin ikeniin.

Ikävä kyllä hallintarekisteri ei ole vieläkään kuollut ja haudattu kuten Stubb lupasi joulukuussa 2015.

Lisää aiheesta

Harakan mukaan omistamisjulkisuuden teemoihin joudutaan jatkossakin palaamaan yhä uudelleen ja uudelleen.

– Monen hallituspuolueen jäsenet voipuneena huokailivat, että mukavaa kun tämä on ohi. Ikävä kyllä hallintarekisteri ei ole vieläkään kuollut ja haudattu kuten Stubb lupasi joulukuussa 2015. Nostin itse eilen esille sen, että meillä on tulossa samaan aikaan Suomen lainsäädäntöön sovellettavaksi EU-direktiivi, jossa yhtiöille annetaan oikeus tunnistaa kaikki omistajansa. Edellinen hyvä hallitus halusi tiukentaa tätä muotoilua ja talousvaliokunta, jossa ovat mukana nämä samaiset sankarit Pekkarisesta Jaskariin ja Pirttilahdesta Turuseen olivat samaa mieltä.

Demokraatti kertoi eilen, ettei osakkaiden oikeuksiin liittyvä direktiivi estäisi erillisen julkisen osakasrekisterin luomista, mikäli jäsenvaltio sellaisen haluaisi perustaa.

– Kaikki kauniit sanat ja hurskaat lupaukset omistajajulkisuudesta tulevat testiin tämän direktiivin toimeenpanon yhteydessä. Tehdäänkö siitä niin tiukka, että se voisi käytännössä kumota tämän hallintarekisteröinnin ulkomailla, Harakka kysyy.

– Nyt pitäisi velvoittaa hallitus tekemään mahdollisimman nopeasti tämän direktiivin kansallinen toimeenpano.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE