Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

11.3.2016 15:16 ・ Päivitetty: 11.3.2016 15:42

”Ensivaikutelma oli lupaava” – PAMin Selin Ylelle: ”En lupaile silti liikoja”

PAMin puheenjohtaja Ann Selin ja SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly osallistuivat tänään SAK:n hallituksen kokoukseen, jossa hyväksyttiin linjaukset Suomen palkkamallista.

Palvelualan ammattijärjestön, PAM:n puheenjohtaja Ann Selin korostaa Ylen uutisissa, että kilpailukykypaketti ja Suomen malli ovat jäsenistölle niin herkkiä asioita, ettei hän lähde arvailemaan ensi torstain liiton hallituksen lopullista kantaa.

Selin toteaa Ylelle, ettei ollut iltapäivään mennessä ehtinyt perehtyä syvällisesti pääministeri Juha Sipilän (kesk.), valtiovarainministeri Alexander Stubbin (kok.) eikä elinkeinoministeri Olli Rehnin (kesk.) kommentteihin aamullisen SAK:n hallituksen kokouksen jälkeen.

Selinin ensivaikutelma oli kuitenkin lupaava:

– On mahdollista, että nämä ovat niin merkittäviä uusia elementtejä, että ne antaisivat meille mahdollisuuden uudelleenharkintaan.

Pääministeri on kovin tervetullut meidän kokoukseen.

PAM:in hallituksen kilpailukykypaketin tyrmäys on saanut Selinin varovaistakin varovaisemmaksi.

– Kyllähän tämä on meille niin herkkä asia on, että en halua ollenkaan ennalta arvata, mikä PAM:in hallituksen lopputulos on ensi torstaina.

Lisää aiheesta

Sipilän lupaus tulla PAM:in hallituksen kokoukseen selventämään kilpailukykypakettia ja Suomen mallia saa Seliniltä vastakaikua:

– Pääministeri on kovin tervetullut meidän kokoukseen. On hyvä, jos päästään keskustelemaan kasvokkain.

Selin tuntee jäsenistönsä nyt niin hyvin, ettei lupaa liikoja:

– Onko pääministerin käynnillä vaikutusta lopputulokseen, sitä on mahdotonta etukäteen arvioida, hän korostaa Ylen haastattelussa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU