Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kolumnit

Entä nyt SDP? – Presidenttipulmia on ollut Kekkosen ajoista asti

Suomalaisessa kansanperinteessä kulkee sanonta ajasta, jolloin presidentit olivat vielä kekkosia. Sitä kesti 25 vuotta, neljännesvuosisata itsenäistä Suomea. Melkoinen myrrys- ja vonkamiehen voimannäyte, jonka toistuminen on sittemmin estetty presidenttikausien määrää rajoittavalla lailla.

Henkisesti Urho Kekkosen valtakausi tuntuu jääneen jo kauaksi taakse. Sitä seurasi kuitenkin toinen, vieläpä pidempi jakso, josta kansakunta erkaantuu parhaillaan kovaa vauhtia.

Suomi oli yhtäjaksoisesti 30 vuotta maa, jossa presidentit olivat sosiaalidemokraatteja. Se oli suoranainen ihme, kun ajattelee vuosien 1982–2012 poliittisia kannatuskäyriä, jotka lamavaaleja 1995 lukuun ottamatta sojottivat vasemmistolla pääsääntöisesti alaspäin.

Tai ehkei sentään ihme. Jostain 1970-luvulta lähtien melkeinpä kaikki suomalaiset olivat jonkin sortin sosiaalidemokraatteja, puoluekantaan katsomatta. Kekkosen jälkeen se korreloitui presidentinvaaliin, joka voimakkaasti polarisoivana on paitsi henkilö-, myös identiteetti- ja symbolivaali, jopa kulttuurikamppailu.

Tarja Halonen valittiin 2006 vielä niukin naukin toiselle kaudelle, mutta sen jälkeen jotain nitkahti. Porvarillinen Suomi heräsi ihmettelemään, miksi ihmeessä presidentti valittaisiin yhä poliittisen kentän keskiviivan vasemmalta puolelta.

Samassa tilanteessa on oltu ennenkin, jos kohta eri syystä. Sisällissodan 1918 jälkeen Suomi oli rakenteellisesti ja mentaalisesti niin valkoinen, että sosialistin, saati punikin valinta presidentiksi oli mahdoton ajatus.

Mahdoton, vaikka tarjolla oli yli leirirajojen arvostettu Väinö Tanner, joka kerta toisensa jälkeen keräsi valitsijamiesvaalissa eniten ääniä. Talvisodan tuoman ”eheytyksen” jälkeen hän kenties olisi tullut kysymykseen, mutta Neuvostoliitto (!) pisti hänet presidenttipelin mustalle listalle.

Lisää aiheesta

SDP ei ole selvinnyt vailla traumoja kaikista voittoisistakaan vaaleista.

Ensimmäinen todellinen sauma sosiaalidemokraatille koitti vasta 1956, kun kokoomuksen kypäräpapitkin äänestivät Kekkos-kaunassaan ja -kammossaan SDP:n K.-A. Fagerholmia. Presidenttiys jäi ratkaisevassa äänestyksessä vain parin valitsijamiehen päähän.

Sen jälkeen presidentinvaalit olivat sosiaalidemokraateille yhtä tuskaa. Vuoteen 1962 viritettiin epäpyhää Honka-liittoa huonolla menestyksellä. Kuusi vuotta myöhemmin ajettiin halutonta kannattajakuntaa suoraan Kekkosen taakse.

Valtionhoitajapuolueena 1970-luvulla SDP joutui ensin junailemaan presidentille jatkokautta poikkeuslailla, sitten kiirehdittiin ensimmäisenä pyytämään ”sosiaalidemokraatti” Kekkosta puolueen ehdokkaaksi. Muut hiihtivät kiltisti perässä.

Vaikka Mauno Koiviston vastustamaton kansansuosio raivasi viimein tien presidentinlinnaan, SDP ei ole selvinnyt vailla traumoja kaikista voittoisistakaan vaaleista.

Pysyvästi kaihertamaan jäi vuoden 1993 esivaalit, jotka uutuuttaan karkasivat puolueen lapasesta. Kalevi Sorsa tuli jyrätyksi toiseen kertaan, kun Manu-ilmiö sai jatkokseen päivänpolitiikan sivusta ja vastaisuudesta nousseen Mara-ilmiön.

Mutta kitkerää oli vallan kalkki myös Martti Ahtisaarelle. Toivottu tie toiselle kaudelle ei koskaan auennut, kun sosiaalidemokraatit eivät junailleet riittävän tahdikkaasti miestä edes ehdokkaaksi. Siinä kaartelussa tyylipisteet jäivät alhaisiksi joka osapuolella.

Tarja Halonen 2000 oli suurta juhlaa, mutta jatkoon ei edetty enää tanssien, vaikka kannatusluvut hipoivat välillä taivaita. Vaalivalvojaisissa oli vaisu tunnelma, kun voitto ei varmistunut heti ensimmäisellä kierroksella. Toisen kierroksen uurnapäivänä enemmistö äänesti jo Sauli Niinistöä.

Ajan henki ja kulku kääntyivät auttamattomasti SDP:tä vastaan. Sen sai karvaasti kokea Paavo Lipponen, joka seuraavissa vaaleissa keräsi vaatimattomasti vajaat seitsemän prosenttia annetuista äänistä. Siinä nöyryytettiin sekä mahtinsa menettänyttä puoluetta että sen valtiomiestä.

Kuinka sosiaalidemokraatit voisivat tällaisessa asetelmassa vetäytyä varjoihin ja kulisseihin?

Entä nyt, SDP? Eturivin koetellut toverit ovat kavahtaneet Lipposen noloa kohtaloa, etenkin jos Niinistöllä on haluja jatkaa, kuten yleisesti uskotaan. Ehdokkaan tehtävää työnnettiin innokkaasti Jutta Urpilaiselle, jonka kieltäytyminen jätti puolueen pahasti tyhjän päälle.

Tunne siitä, että jonkun pitää uhrautua presidenttiehdokkaaksi, ei varsinaisesti ole signaali dynaamisesta ja voittavasta poliittisesta liikkeestä. Toisaalta sivuunkaan ei oikein voisi jäädä, kun SDP muuten kamppailee suurimman puolueen asemasta ja pääministerin paikasta 2019.

Sitä paitsi samaan aikaan presidentin kanssa äänestetään uusista maakuntavaltuustoista. Kuinka sosiaalidemokraatit voisivat tällaisessa asetelmassa vetäytyä varjoihin ja kulisseihin?

Sammutettuja lyhtyjä on puolue kokeillut kerran aikaisemmin, vuoden 1950 presidentinvaaleissa. Käytännössä sosiaalidemokraatit tukivat istuvaa presidenttiä J. K. Paasikiveä ja varmistivat tämän uudelleenvalinnan, niin kokoomuslainen kuin tämä taustaltaan olikin.

Tarjolla olisi nyt sama malli. SDP on ollut selvästi tyytyväinen Sauli Niinistön linjaan ja toimintaan ulkopolitiikan johtajana, jopa niin, että jännitteitä tuntuisi olevan enemmän presidentin ja tämän oman puolueen kokoomuksen välillä.

Mutta kuten alussa todettiin, presidentinvaali ei palaudu pelkiksi asiakysymyksiksi. Maan äiti tai isä on kliseinen kielikuva, mutta valtionpäämies on henkilönä edelleen samastumiskohde, joka persoonassaan kantaa kansalaisten identiteettien syviä kerrostumia ja toiveita.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE