Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Entinen kokoomusvaikuttaja hiiltyi ministeri Mykkäselle: “Miten rikki ihmisen pitää mennä…?”

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen (kok.) kertoili Ylen A-Studiossa uuden työttömyysturvan aktiivimallin tuovan työttömille lisää paineita.

Kokoomuksen entisenä tiedotuspäällikkönä, Lapin Kokoomuksen toiminnanjohtajana ja kokoomuksen Verkkouutiset.fi:n politiikan toimittajana ja pääkirjoitustoimittajana pitkään toiminut nykyinen työtön Ilpo Kiuru on perin juurin sydämistynyt ministeri Kai Mykkäsen (kok.) eilisistä lausunnoista Ylen A-Studiossa.

– Uusi työttömyysturvan aktiivimalli tuo tarvittavaa painetta työttömälle hakea työtä ja TE-toimistoille järjestää aktivointikursseja, arvioi ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen keskiviikon A-studiossa, jota Ylen verkossa siteerataan.

– Valitettavasti on kymmeniä tuhansia, jotka ovat ajautuneet passiivityöttömiksi. Nyt olisi heidän kohtalonsa kannalta tärkeää, että löytyy niitä lyhyitäkin työkeikkoja, koulutuksia, yrityskokeiluja, jotta sitten pikkuhiljaa pääsee työllistymään muualle, Mykkänen sanoi.

Kokoomuksen entinen viestintäpäällikkö Ilpo Kiuru ei voi kuin äimistellä entisen puolueensa työttömyyskannanottoja.

Ilpo Kiuru purki sydämistymistään tänään Facebookin postauksessaan:

– Pitkään mietin, laitanko linkin seinälleni. Päätin laittaa. Näillä saatesanoilla:

Lisää aiheesta

– Olen työttömyysaikanani hakenut kymmeniä – ja taas kymmeniä – työpaikkoja. Kertaakaan en ole saanut kutsua edes haastatteluun. Kuinkahan rikki ihmisen – ja yhteiskunnan – pitää mennä, että tämä “paineen luominen” loppuu…? Nimim. Kokoomuksen ex-palkollinen, Kiuru kirjoittaa.

Demokraatti.fi sai yhteyden Rovaniemellä asuvaan Kiuruun.

– Elinkeinoelämän johtajien ja elinkeinoelämän järjestöjohtajien puheet tarpeesta siirtää hiljaista tietoa palkkaamalla varttuneita ja ikääntyneitä ovat pyhäpuheita.

– Arki on aivan muuta. Kukin miettiköön, miksi, Kiuru lisää postaukseensa.

Ilpo Kiuru teki kokoomuksen palkollisena pitkän uran. Hän toimi mm. puolueen julkaisujen Nykypäivän ja Verkkouutisten palveluksessa Rovaniemeltä etätyönä 14 vuotta.

– Kunnes keksivät, että kaikki vakituiset työntekijät tekevät töitä Helsingissä, Kiuru kertoo.

Siihen loppui Kiurun ura kokoomuksessa ja sen lehdissä. Hän ei halunnut syntyperäisenä lappilaisena ja ikänsä siellä töitä tehneenä muuttaa etelään. Sen jälkeen kokeneelle toimittajalle ei ole vakituista työtä löytynyt ja Kiuru on saanut kirjata tittelikseen työtön työnhakija.

Kiurua kismittää entisen puolueensa kaksinaismoralismi. Loppuvuodesta 2013 silloinen pääministeri Jyrki Katainen (kok.) lupautui kansallisen etätyöpäivän suojelijaksi. Vuonna 2014 Kiuru sai kokoomuksesta potkut, kun halusi jatkaa 14-vuotista uraansa etätyöläisenä kokoomuksessa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE