Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Entinen ministeri Susanna Huovinen on nimitetty valtiovarainministeriön alivaltiosihteeriksi

Nora Vilva
Susanna Huovinen kuvattuna eduskunnassa vuonna 2018.

Valtioneuvosto on nimittänyt Susanna Huovisen valtiovarainministeriön hallintopolitiikan alivaltiosihteeriksi viiden vuoden ajaksi. Huovinen toimii tällä hetkellä Keski-Suomen ensi- ja turvakoti ry:n toiminnanjohtajana.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Sosialidemokraatteja edustanut Huovinen toimi Matti Vanhasen (kesk.) ykköshallituksessa liikenne- ja viestintäministerinä vuosina 2005-2007 ja peruspalveluministerinä Jyrki Kataisen (kok.) ja Alexander Stubbin (kok.) hallituksissa vuosina 2013-2015. Kansanedustaja hän oli vuodet 1999-2018.

-  Lähden innolla tähän tehtävään, jossa voin käyttää monipuolista kokemustani suomalaisen hallinnon ja demokratian hyväksi. Odotan mielenkiintoista ja haasteellista työtä, jossa voin aidosti vaikuttaa hallinnonrajat ylittävän yhteistyön vahvistamiseen ja kansalaisten osallisuuden parantamiseen, Huovinen kertoo tiedotteessa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE