Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Entiselle elokuvatuottajalle luettiin syytteet seksuaalirikoksista – saattaa odottaa jopa 25 vuoden tuomio

Entiselle elokuvatuottajalle Harvey Weinsteinille luettiin tiistaina New Yorkissa syytteet seksuaalirikoksista.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Weinstein vastasi syytteisiin olevansa syytön.

Oikeusjuttu perustuu kahden naisen kertomiin tapauksiin vuosilta 2004 ja 2013. CNN:n mukaan syytteet on nostettu kahdesta raiskauksesta ja yhdestä muusta seksuaalirikoksesta.

Yhteensä kuitenkin yli sata naista on syyttänyt 66-vuotiasta Weinsteinia erilaisista seksuaalirikoksista.

Weinstein ilmoittautui New Yorkin poliisille toukokuun lopulla ja maksoi miljoonan dollarin takuut oikeudelle vapautumistaan vastaan. Hän suostui käyttämään valvontalaitetta ja luovuttamaan passinsa viranomaisille.

Weinsteinin asianajaja sanoi tuolloin, että heistä todisteet eivät tue syytteitä ja he pyrkivät kaatamaan syytteet mahdollisimman nopeasti.

Jos Weinstein todetaan syylliseksi, häntä saattaa odottaa jopa 25 vuoden tuomio.

Lisää aiheesta

Tapaus käynnisti naisten hyväksikäyttö vastustavan liikkeen.

Nyt oikeudessa esitetyt syytteet ovat ensimmäiset rikossyytteet, mutta Weinsteinia odottaa myös tukuttain siviilikanteita.

Yli sata naista on syyttänyt Weinsteinia erilaisista seksuaalirikoksista ahdistelusta raiskauksiin. Osa syytöksistä liittyy 40 vuotta vanhoihin tapahtumiin. Esimerkiksi nimekkäät näyttelijät Angelina Jolie ja Gwyneth Paltrow ovat kertoneet Weinsteinin ahdistelleen heitä.

Weinsteinin ura päättyi New Yorkerin ja New York Timesin syksyllä julkaisemista artikkeleista syntyneen kohun jälkeen. Tuottajamogulin tapaus käynnisti maailmanlaajuisen metoo-liikkeen.

Weinsteinin asianajaja on aiemmin sanonut, että Weinstein kiistää pakottaneensa ketään seksiin. Weinstein on myös kertonut kärsivänsä seksiriippuvuudesta.

Weinsteinin puolustusasianajaja Benjamin Brafman on yksi Yhdysvaltojen kuuluisimmista puolustusasianajajista. Hän on aikaisemmin puolustanut muun muassa seksuaalisesta väkivallasta syytettyä Kansainvälisen valuuttarahaston entistä pääjohtajaa Dominique Strauss-Kahnia, jonka syytteistä luovuttiin.

New York Timesin mukaan Weinsteinia voivat odottaa tämänpäiväisten seksuaalirikossyytteiden ohella syytteet myös muista rikoksista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE