Palkittu politiikan aikakauslehti
36€/4kk

Mielipiteet

Entisistä tiedon välittäjistä on tullut omien tunteidensa tulkkeja, aikamme einoleinoja, irwineitä ja jiikarjalaisia

Lehtikuva
Mediaväkeä Säätytalossa ennen hallituksen koronatilannetta koskevia neuvotteluja Helsingissä 10. marraskuuta 2021.

Viitisenkymmentä vuotta sitten puhuttiin tiedonvälityksestä. Yhteenkirjoitettuna. Yhdyssanan eka osa ”tieto” viittasi todennettavissa olevaan faktaan ja jälkimmäinen osa ”välitys” sen saattamiseen kansalaisten ulottuville.

Reijo Liinamaa

Lapsuuden kotiini tuli kaksi sanomalehteä, Vaasa ja Pohjanmaan Kansa. Niissä sitä oli – tietoa.

Paljon on sittemmin virrannut bittejä internetissä. Nykyään voidaan ’tiedoksi’ kutsua kaikkea, jonka joku osaa ääneen lausua tai tekstiksi kirjoittaa. Ja vaikka ei osaisikaan, niin sekään ei haittaa!

Siksi onkin loogista ettei enää puhuta tiedonvälityksestä: Sitä ei enää harrasteta! Nyt on muodikasta lähestyä lajitovereita tiedon asemesta tunteella, ja kysyä kuten Kummelissa: ”Mikä fiilis”?

Omia käsityksiään maailman tapahtumista esittäviä visionäärejä vilisee kuin maahanmuuttajia persujen puheissa.

Entisistä tiedon välittäjistä – joita joskus myös toimittajiksi kutsuttiin – on tullut omien tunteidensa tulkkeja, aikamme einoleinoja, irwineitä ja jiikarjalaisia jotka lähestyvät aihettaan syvästi kokien, omia sielun syvyyksiään luotaillen, aikaansaannoksensa lopulta mediaan ylpeinä enter’iä napsauttamalla saatellen!

Tarkistettua tietoa kirjoittavat media-ammattilaiset näyttävät olevan sukupuuton partaalla, mutta omia käsityksiään maailman tapahtumista esittäviä visionäärejä vilisee kuin maahanmuuttajia persujen puheissa.

Elämme aikaa, joka ei tunnista tosiasiaa, vaikka se kävelisi vastaan ja sanoisi käsipäivää, sillä aina löytyy vaihtoehtoinen totuus!
Johdonmukaista onkin, että kokoomuslaisessa retoriikassa ihmisiä kannustetaan valikoidusti: Toisia raipalla, toisia rahalla.

Kutakin ansionsa mukaan!

Tosi on!

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
36€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE