Hän vaatii, että sopimisen kulttuuria tarkastellaan ennen seuraavaa työehtosopimuskierrosta.

– Valtakunnansovittelijan tehtävä ei voi olla valvoa palkankorotuskattoa. Puolueettomaksi tarkoitetun instituution on pysyttävä puolueettomana ja riippumattomana. Niitä toimintaedellytyksiä on vahvistettava, koska vain sillä tavoin se pystyy edelleen vaalimaan perustehtäväänsä.

Selinin mielestä sovitteluinstituution rooli vaatii uudistusta ja mahdollisesti sitä säätelevät lait on päivitettävä nykyaikaa paremmin vastaaviksi.

– Työehdoista neuvoteltaessa on huomioitava, ettei valtakunnansovittelija voi sanella työriitaosapuolille reunaehtoja, jotka hankaloittavat itsenäisten osapuolten päätöksiä tai rajoittavat ammattiliittojen ja työntekijöiden oikeuksia työehtojen kehittämisessä.

Hän painottaa, että ammattiliittojen vapautta rajoittavat ja työmarkkinoiden murrosta hidastavat rakenteet eivät kuulu nykyaikaan. Ne eivät myöskään tue sopimuskulttuurin vahvistumista tai ratkaisuedellytyksiin tarvittavaa työmarkkinaosapuolten keskeistä luottamusta.

– Tästä syystä sovittelujärjestelmän analyyttinen ja ennakkoluuloton pohdinta sekä avoin vuoropuhelu maan hallituksen ja työmarkkinaosapuolten kesken on edellytys järjestelmän uskottavuudelle ja tulevaisuudelle, Selin sanoo.

Hän nostaa esimerkiksi naisten ja miesten väliset perusteettomat palkkaerot. Niiden kaventaminen on ollut jo vuosia tavoitteena.

– Siksi on mielestäni epäeettistä ja väärin, että maan hallituksen nimeämä virkamies, valtakunnansovittelija, tekee yksin päätöksen tukea palkkapolitiikkaa, jolla tämän tavoitteen toteutuminen estetään.

Selin painottaa, että valtakunnansovittelijan arvokkain tehtävä työehtokonfliktissa on luoda sovun edellytyksiä – ei estää lasikattojen murtumista.