Epäilty kyynelkaasuhyökkäys Frankfurtin lentokentällä – kuusi sairaalahoitoon

Frankfurtin lentokentällä Saksassa kuusi ihmistä on loukkaantunut epäillyssä kyynelkaasuhyökkäyksessä, kertovat useat mediat. Kuusi hengitysongelmista kärsivää uhria on viety sairaalahoitoon.

Kyynelkaasua hengittäneet olivat lähtöselvityspisteiden luona, uutisoi The Independent. Epäilty isku tapahtui puoliltapäivin Suomen aikaa.

Lentokentän edustaja ilmoitti, että kyynelkaasun lähde ei ole selvillä ja että asian tutkimukset jatkuvat.

Lentoaseman viranomaiset ilmoittivat, että pelastuslaitoksen operaatio tapahtumapaikalla on päättynyt. Pelastuslaitos ei löytänyt lähtevien lentojen odotushallista ”vahingollista ainetta”.

Keskustelua aiheesta

Uutta tietoa Ugandassa kuolleesta suomalaisesta – Yle: Ruumiista löytyi vierasta ainetta, 4–5 pidätetty tapaukseen liittyen

Kuva: Lehtikuva
Kampalan Pearl of Africa -hotelli.

Ugandan poliisin mukaan neljä tai viisi henkilöä on pidätettynä suomalaismiehen kuolemantapaukseen liittyen, kertoo Yle. Poliisin mukaan ruumiista on löytynyt jonkinlaista vierasta ainetta.

Ylen mukaan tieto perustuu toksikologiseen tutkimukseen, joka ruumiille on tehty Ugandassa. Yle oli paikalla poliisin tiedotustilaisuudessa Ugandan pääkaupungissa Kampalassa.

Ruumiissa ei ole kuitenkaan fyysisiä vammoja.

Suomalainen liikemies löydettiin kuolleena Kampalan Pearl of Africa -hotellista 6. helmikuuta. Suomen poliisi sai Ugandasta virka-apupyynnön perjantaina. Liikemiehen ruumis siirrettiin viime viikolla Suomeen, jossa sille voidaan tehdä oma kuolinsyytutkinta.

Mies tarjosi palveluksiaan myös Indonesiassa ja Pakistanissa.

Ugandassa kuollut suomalainen liikemies oli tarjonnut puolustusteknologiaa valmistavalle Patrialle konsulttipalveluita muun muassa Indonesiassa ja Pakistanissa. Liikemies oli myös kertonut, että hänestä voisi olla ”lisäarvoa” Patrian hankkeessa Qatarissa.

Tiedot selviävät Patrian sisäisestä selvityksestä, jonka valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Mika Lintilä (kesk.) pyysi Uganda-tapauksesta. Selvityksessä ei mainita henkilöitä nimeltä, mutta esimerkiksi Patrian Land-liiketoiminnan johtaja Mika Kari sekä markkinointi- ja myyntijohtaja Juha Simola joutuivat jättämään työnsä kohun takia.

Patrian mukaan liikemies oli ensimmäisen kerran yhteydessä Patrian Land-toiminnan myyntihenkilöön toissa vuoden marraskuussa, minkä jälkeen liikemiehen kanssa järjestettiin palaveri. Liikemiehen mukaan hänestä olisi voinut olla Patrialle apua Indonesiassa ja Pakistanissa.

Mies tarjosi palveluksiaan myös Patrian Qatarissa meneillään olevaan hankkeeseen. Patria kuitenkin totesi, ettei konsulttipalvelulle Qatarin osalta ollut tarvetta.

Miehen kuitenkin arveltiin mahdollisesti voivan olla avuksi Patrian Pakistanin-markkinointiprojektissa. Tämän vuoksi Patria aloitti liikemiehen kanssa viime vuoden tammikuussa liikekumppanin valintaprosessin (BPS). Prosessi kuitenkin keskeytettiin, koska Patria lopetti kaikki markkinointitoimet Pakistanin kanssa.

Liikemies kertoi tapaavansa matkallaan puolustusministeriön ja valtion ylintä johtoa.

Liikemies oli seuraavan kerran yhteydessä Patriaan viime joulukuussa, jolloin hän ehdotti tapaamista liittyen hänen tulevaan matkaansa Afrikkaan. Patrian Land-organisaatioon kuuluva myyntihenkilö ja liikemies tapasivat 21. tammikuuta. Tuolloin liikemies kertoi vierailevansa muun muassa Ugandassa ja Mosambikissa, missä hän aikoi edistää omia hankkeitaan.

Liikemies kertoi tapaavansa matkallaan puolustusministeriön ja valtion ylintä johtoa. Patrian mukaan mies pyysi saada näyttää Patrian julkisia esitteitä valtionjohdolle, jos siihen tulisi mahdollisuus.

Tapaamisen jälkeen Patria toimitti miehelle julkiset esitteet ja antoi hänelle kirjallisen luvan niiden esittämiseen Ugandassa ja Mosambikissa. Patria myös jatkoi liikemiehen kanssa aiemmin keskeytettyä liikekumppanin valintaprosessia.

Patria on myöntänyt, että suomalaismiehelle myönnetyn Patrian markkinointiluvan on allekirjoittanut myyntijohtaja Markku Koivisto. Patria on kuitenkin ilmoittanut, ettei myyntijohtajalla ole ollut riittäviä valtuuksia luvan antamiseen.

– Vaikka annettu kirje on sisällöltään ja juridisesti löyhä eikä se ole toimeksianto eikä sopimus, vaan lupa antaa esitteitä, olisi tällaisen antaminen vaatinut ensin BPS-prosessin loppuun viemistä sekä jonkinasteisen konsulttisopimuksen allekirjoittamisen. Tältä osin Patrian omaa prosessia ei ole noudatettu, kerrotaan Patrian sisäisessä selvityksessä.

Patria kertoo selvittävänsä, onko vastaavia tapauksia enemmänkin.

Juttua on päivitetty klo 12:06.

AVAINSANAT

Sisäinen raportti: Oxfamin työntekijät uhkailivat fyysisesti todistajaa – ei näyttöä alaikäisistä prostituoiduista

Kuva: LEHTIKUVA / AFP PHOTO

Kolme hyväntekeväisyysjärjestö Oxfamin työntekijää uhkaili fyysisesti todistajaa tutkinnassa, jossa selvitettiin järjestön työntekijöiden väitettyä epäsopivaa seksuaalista käyttäytymistä Haitissa vuoden 2010 maanjäristyksen jälkeen. Asia ilmenee järjestön julkaisemasta sisäisestä raportista.

Lisäksi kohun keskellä ollut Oxfamin entinen virkamies myöntää raportissa maksaneensa seksistä asunnossa, joka on maksettu hyväntekeväisyysrahoilla.

Oxfam joutui kohun keskelle, kun brittilehti The Times paljasti pari viikkoa sitten, että järjestön työntekijät olivat ostaneet seksiä Haitilla.

Hyväntekeväisyysjärjestö on erottanut neljä työntekijäänsä väärinkäytösten vuoksi, minkä lisäksi kolme työntekijää on itse eronnut järjestön palveluksesta.

Seksin ostamisen ohella työntekijöiden epäillään muun muassa käyttäneen Oxfamin tietokoneita muun muassa pornografisen ja laittoman materiaalin lataamiseen internetistä.

Oxfamissa on käynnistetty ohjelma epäsopivan seksuaalisen käytöksen kitkemiseksi järjestöstä. Järjestön varajohtaja erosi viime viikolla tehtävästään prostituutioskandaalin takia.

Haitissa toimineita työntekijöitä on syytetty myös muun muassa petoksista ja sukulaisten suosimisesta, mutta näistä Oxfamin raportissa ei löydetty näyttöä.

Raportissa ei myöskään löydetty näyttöä siitä, että työntekijöiden käyttämät prostituoidut olisivat olleet alaikäisiä.

Oxfam on ilmoittanut toimittavansa raporttinsa myös Haitin hallitukselle, joka on ilmoittanut käynnistävänsä tutkimukset tapaukseen liittyen.

Keskustelua aiheesta

Syyrian kurditaistelijat: Syyrian hallitus on luvannut auttaa taisteluissa Turkkia vastaan

Kuva: LEHTIKUVA / AFP PHOTO
Strasbourgissa osoitettiin mieltä Kurdistanin työväenpuolueen (PKK) johtajan Abdullah Ocalanin vapauttamisen puolesta.

Pohjois-Syyriassa taistelevat kurdit kertovat solmineensa Syyrian hallituksen kanssa sopimuksen, jonka puitteissa Syyria lähettää alueelle joukkojaan auttaakseen kurdeja puolustautumaan Turkin hyökkäyksiltä. Asiasta uutisoi muun muassa BBC.

Syyrian hallitus ei ole vahvistanut sopimuksen olemassaoloa.

Turkki aloitti viime kuussa sekä maaoperaation että ilmaiskut kurdien YPG-joukkoja vastaan Syyrian Afrinissa. Turkki pitää YPG:tä Kurdistanin työväenpuolueeseen PKK:hon kytköksissä olevana terroristijärjestönä ja haluaa sen joukot pois rajojensa läheisyydestä.

Ilmaiskuilla ja maajoukoilla Turkki tukee lisäksi Syyrian kapinallisia.

Alueella ei ole tällä hetkellä Syyrian joukkoja.

Korkean tason kurdiviranomainen Badran Jia Kurd kertoi uutistoimisto Reutersille, että Syyrian hallituksen joukot voivat tulla Afrinin alueelle päivien kuluessa ja sijoittautua rajan tuntumaan.

Sopimuksesta uutisoi myös Irakin kurdien media Rudaw, joka siteerasi Syyrian kurdipolitiikkoja.

AVAINSANAT

”Kattomme alla asui tämä hirviö, emmekä tienneet” – Floridan epäillystä kouluampujasta huolehtinut pariskunta: Ei merkkejä väkivaltaisista taipumuksista

Kuva: Lehtikuva

Floridan epäillystä kouluampujasta huolta pitänyt pariskunta kertoo Sun Sentinel -lehden haastattelussa, että heillä ei ollut aavistustakaan 19-vuotiaan nuoren miehen väkivaltaisista taipumuksista.

He kuvailevat miestä naiviksi ja oudoksi. Pariskunnan mielestä tämä vaikutti yksinäiseltä, toivoi epätoivoisesti tyttöystävää ja oli lisäksi masentunut äitinsä kuolemasta.

Epäilty ampuja muutti pariskunnan luo marraskuun lopulla, kun hänen äitinsä kuoli keuhkokuumeen aiheuttamiin komplikaatioihin.

Pariskunta arvelee, että nuoren miehen ei varmaan koskaan aiemmin ollut tarvinnut tehdä tavallisia kotitöitä, sillä tämä ei osannut esimerkiksi kokata, pestä pyykkiä tai edes käyttää mikroaaltouunia.

– Kerroin hänelle, että meillä on sääntöjä ja hän noudatti jokaista sääntöä, 19-vuotiaasta huolehtinut mies kertoo.

– Kattomme alla asui tämä hirviö, emmekä me tienneet. Emme nähneet hänestä tätä puolta, sanoo epäillystä ampujasta huolehtinut nainen.

19-vuotiaan epäillään ampuneen 17 ihmistä kuoliaaksi entisessä koulussaan viime viikon keskiviikkona kiväärillä, joka oli hankittu laillisesti. Mies on tunnustanut veriteon.

Hän on saanut syytteet 17 harkitusta murhasta. Hänet oli erotettu kurinpidollisista syistä koulusta, jossa ampuminen tapahtui.

AVAINSANAT

Isku ortodoksikirkolla: useita kuollut tulituksessa Venäjällä, vartijat ampuivat hyökkääjän

Etelä-Venäjällä Dagestanissa useita ihmisiä on saanut surmansa ampumisessa ortodoksikirkon luona. Venäläismedian mukaan asemies avasi tulen, kun ihmiset olivat tulossa ulos kirkosta.

Venäjän terveysministeriö kertoo, että kuolleita on ainakin viisi. Lisäksi useita ihmisiä on haavoittunut, heidän joukossaan kaksi vartijaa, jotka vastasivat hyökkäykseen ja tappoivat ampujan. Osan haavoittuneista kerrotaan saaneen vakavia vammoja.

Hyökkäys tapahtui Kizljarin kaupungissa, joka sijaitsee Dagestanin pohjoisosassa lähellä Tshetshenian rajaa.

Venäläiskanava RT:n mukaan ampujalla oli metsästyskivääri. Uutistoimisto Interfax kertoo, että hän oli vuonna 1995 syntynyt paikallinen mies.

Sputnik-uutistoimiston lähteiden mukaan miehellä ei ole aiempaa rikoshistoriaa eikä hänen tiedetä kuuluneen mihinkään ääriryhmään.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta