Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Epävarmuus on nyt raastava ongelma” – SAK:n Eloranta kiirehtii työttömien karenssijärjestelmän uudistamista

SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta kiirehtii työttömien karenssijärjestelmän uudistamista. Elorannan mukaan karenssijärjestelmän selkeyttäminen madaltaisi kynnystä lähteä myös lyhytkestoiseen työhön.

Hän sanoo, että työttömyysturvan sääntöjen monimutkaisuuden aiheuttama epävarmuus on raastava ongelma.

– Kansalaisilta saatu palaute kertoo, että ihmisille on epäselvää, millä edellytyksillä ja missä tilanteissa heillä on mahdollisuus turvaan. Sama epävarmuus johtaa siihen, että työttömänä ei uskalleta työskennellä edes satunnaisesti, Eloranta sanoi Jyväskylässä lauantaina.

SAK on esittänyt muun muassa yrittäjän ja palkansaajan yhdistelmävakuutusta, soviteltua päivärahaa myös kokoaikatyöhön, työvoimapoliittisen harkinnan vähentämistä sekä kansallisen tulorekisterin hyödyntämistä.

Yleissitovuus on erityisen tärkeää uuden työn tekijöille, nuorille ja maahanmuuttajille.

Eloranta muistutti palkansaajaseminaarissa lauantaina Jyväskylässä myös siitä, että ammattien kadotessa ja uusien syntyessä tilalle työehtosopimusten ja yleissitovuuden merkitys korostuu entisestään.

– Yleissitovuus on erityisen tärkeää uuden työn tekijöille, nuorille ja maahanmuuttajille. Räikeimmät hyväksikäyttötapaukset kohdistuvat usein juuri näihin ryhmiin. Työehtosopimusjärjestelmää kehittämällä torjutaan tehokkaasti myös harmaata taloutta, mikä on koko yhteiskunnan etu.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE