Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Epidemiatukea voi nyt hakea Kelasta – nämä henkilöt voivat saada 28,94 euroa arkipäivältä

Kela alkaa maksaa uutta etuutta koronaepidemian aiheuttaman poikkeustilanteen takia. Väliaikaista epidemiatukea voivat saada vanhemmat, jotka hoitavat lastaan kotona koronaepidemian takia ja ovat siksi joutuneet ottamaan palkatonta vapaata työstään.

Demokraatti

Demokraatti

Lisäksi sitä voivat saada ulkomailta saapumisen vuoksi karanteeninomaisiin oloihin ohjatut. Epidemiatukea voi nyt hakea Kelasta. Sitä voi hakea takautuvasti.

Epidemiatukea maksetaan poikkeusolojen ajan. Tällä hetkellä poikkeusolot ovat voimassa 16.3.‒13.5.2020. Jos poikkeusolot päättyvät aikaisemmin, myös tuen maksaminen lakkaa.

Epidemiatukea voi saada lapsen vanhempi, huoltaja tai tämän puoliso, joka asuu samassa taloudessa. Tukea voi saada, jos hoidettava lapsi on varhaiskasvatuksessa, esiopetuksessa, perusopetuksen 1.–3. luokalla, perusopetukseen valmistavassa opetuksessa tai saanut päätöksen erityisen tuen tarpeesta tai pidennetystä oppivelvollisuudesta.

Tukea maksetaan myös henkilölle, joka on saapunut ulkomailta Suomeen ja ohjattu karanteeninomaisiin oloihin.

Tuen määrä on 28,94 euroa arkipäivältä (723,50 euroa kuukaudessa). Hakijan tulot tai lasten määrä eivät vaikuta tuen määrään. Lapsen hoitamisen takia tukea voi saada samassa taloudessa vain yksi henkilö kerrallaan.

Lomautettu tai työtön ei voi saada epidemiatukea. Tukea ei myöskään voi saada äitiys-, isyys- tai vanhempainvapaalla tai hoitovapaalla oleva.

Epidemiatukea ei voi saada samaan aikaan tiettyjen muiden etuuksien, kuten työttömyysetuuden tai sairauspäivärahan kanssa.

Jos asiakas on aiemmin hakenut tartuntatautipäivärahaa ja saanut siitä hylkäävän päätöksen, hän voi selvittää oikeutensa epidemiatukeen.

Epidemiatukea voi nyt hakea Kelasta. Tukea voi hakea takautuvasti 3 kalenterikuukauden ajalta, ja sitä voi saada aikaisintaan 16.3.2020 alkaen.

Hakemukseen pitää liittää työnantajan todistus palkattomasta poissaolosta, joka johtuu koronaepidemiasta. Liitteeksi käy myös muu selvitys, jossa kerrotaan vastaavat tiedot. Myös hakijan työnantaja voi lähettää todistukseen tarvittavat tiedot Kelan työnantajan asiointipalvelussa tai lomakkeella.

Kelalla on väliaikaiselle epidemiatuelle oma puhelinpalvelunumero.

Eduskunta hyväksyi epidemiatukea koskevan lain 24.4.2020. Laki, jonka perusteella tukea voidaan maksaa, on määräaikainen 31.8.2020 saakka.

Tarkennus Kelasta kello 15.40: Tukea maksetaan poikkeusolojen ajan. Suomen hallitus päättää poikkeusolojen päättymisestä. Kun poikkeusolot päättyvät, myös tuen maksaminen lakkaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE