Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Erdogan pitää kiinni Venäjän ohjuskaupoista – “Me emme peräänny”

Turkki ei aio perua S400-ohjustorjuntajärjestelmäkauppoja Venäjän kanssa, vakuuttaa presidentti Recep Tayyip Erdogan. Erdoganin mukaan ohjusjärjestelmän toimitukset alkavat heinäkuussa.

Kauppa on hermostuttanut Yhdysvallat, joka on uhkaillut Nato-liittolaistaan sanktioilla.

– S400-asia liittyy suoraan itsemääräämisoikeuteemme. Me emme peräänny, Erdogan sanoi televisioidussa puheessaan.

– Turkki ei tarvitse turvallisuutensa takaamiseen lupaa, eikä varsinkaan alistu painostukseen.

Yhdysvallat on antanut Turkille heinäkuun loppuun aikaa perua ohjustorjuntajärjestelmän hankkiminen Venäjältä. Yhdysvallat on uhannut Turkkia sanktioilla sekä F-35-hävittäjäyhteistyön päättämisellä, jos Turkki ei peru kauppaa.

Turkin on ollut tarkoitus ostaa Yhdysvalloilta sata F-35-hävittäjää, ja maa on ollut tiiviisti mukana myös hävittäjien valmistamisessa. Turkkilaisyritykset esimerkiksi valmistavat hävittäjiin osia alihankkijoina.

Erdogan on sanonut käyttävänsä hyviä suhteitaan Yhdysvaltain presidenttiin Donald Trumpiin, ja liennyttävänsä maiden välisiä jännitteitä G20-kokouksen aikana Japanissa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE