Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Erdogan saamassa lisää valtaoikeuksia – kyllä-äänille luvassa täpärä voitto

Presidentti Erdoganin tukijoita lähellä Ak-puolueen päämajaa Istanbulissa.

Turkissa uudesta perustuslaista järjestetty kansanäänestys on päättymässä perustuslain muutosta kannattavien kyllä-äänten niukkaan voittoon.

Kun äänistä on laskettu yli 96 prosenttia runsaat 51 prosenttia turkkilaisista kannattaa perustuslain muuttamista ja runsaat 48 prosenttia vastustaa sitä.

Uuden perustuslain myötä presidentin valta kasvaa merkittävästi. Pääministerin virka lakkautetaan, ja presidentti saa oikeuden nimittää ministerit. Presidentin- ja parlamenttivaalit pidetään jatkossa yhtä aikaa viiden vuoden välein. Presidentti Recep Tayyip Erdogan voisi myös teoriassa jatkaa presidenttinä vielä kaksi uutta kautta vuoteen 2029 saakka.

Erdogan on ilmoittanut, että mikäli esitys hyväksytään, olisi hän valmis vahvistamaan mahdollisen parlamentin päätöksen kuolemanrangaistuksen palauttamisesta. Se merkitsisi viimeistä niittiä Turkin EU-jäsenyyshankkeelle.

Uusi perustuslaki synnyttäisi vastustajien mukaan yhden miehen vallan ja olisi lopullinen isku Turkin demokratialle.

Erdogan on itse sanonut, että ehdotusta vastustavat ovat samalla puolella kuin viime kesän epäonnistuneen vallankaappausyrityksen tekijät. Kaappausyrityksen jälkeen Turkissa on pidätetty kymmeniätuhansia ihmisiä, ja kymmeniätuhansia valtion viranhaltijoita on erotettu tehtävistään. Noin 150 tiedotusvälinettä on suljettu, ja lukuisia toimittajia on vangittu. Maassa on kaappausyrityksestä lähtien ollut voimassa poikkeustila.

Äänioikeutettuja vaalissa oli yli 55 miljoonaa.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE