Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Eri puolilla Yhdysvaltoja laajoja mielenosoituksia – liikkeellä jopa satoja tuhansia ihmisiä

Yhdysvalloissa kymmenet tuhannet ihmiset kokoontuivat lauantaina suuriin mielenosoituksiin eri puolilla maata. Guardian-lehden mukaan liikkeellä oli jopa satoja tuhansia ihmisiä.

Yhdysvaltalaismediat kertovat mielenosoitusten sujuneen pääosin rauhallisesti. New York Timesin mukaan kaupungin kaduilla oli vielä tuhansia ihmisiä öisen ulkonaliikkumiskiellon alettua illalla kahdeksalta. Washington Postin mukaan pääkaupungissa protesteihin osallistui ainakin 10 000 ihmistä.

Rasismia ja poliisin harjoittamaa väkivaltaa vastustavat mielenosoitukset jatkuvat maassa jo toista viikkoa.

Protestit alkoivat Minneapolisissa sen jälkeen, kun mustaihoinen George Floyd kuoli poliisin painettua häntä polvella niskasta pidätystilanteessa. Kyseistä poliisia syytetään toisen asteen murhasta, mikä Suomessa vastaa tappoa. Kolme muuta poliisia ovat saamassa syytteet avunannosta toisen asteen murhaan. Kaksi poliiseista auttoi pitelemään Floydia. Kolmas seisoi lähettyvillä, mutta ei puuttunut tilanteeseen.

Protesteihin uskaltauduttiin myös pikkukaupungeissa

New York Timesin mukaan mielenosoituksia on järjestetty suurten kaupunkien lisäksi myös pienillä paikkakunnilla. Protesteja on uskaltauduttu järjestämään myös kaupungeissa, joissa rasistisella Ku Klux Klanilla ja valkoisen ylivallan kannattajilla on vankka historia.

Lehden mukaan noin sata mielenosoittajaa oli liikkeellä esimerkiksi Texasin Vidorissa. Noin 10 000 asukkaan pikkukaupunki nousi 1990-luvulla laajasti uutisiin, kun valkoisten asuttamalle asuinalueelle muuttaneita mustia peloteltiin ja häirittiin.

Mielenosoittajan katuun kaataneille poliiseille pahoinpitelysyyte

Poliisin liialliseen voimankäyttöön on törmätty myös mielenosoitusten yhteydessä.

Lauantaina kaksi virantoimituksesta pidättyä poliisia vakuutti oikeudessa Buffalossa syyttömyyttään tapauksessa, jossa heidän katsotaan tönäisseen maahan 75-vuotiaan mielenosoittajan.

Mielenosoittaja kaatui ja löi päänsä katuun. Torstaisesta tilanteesta kuvatun videon perusteella miehen päästä valui verta poliisien jatkaessa matkaansa hänen ohitseen. Sairaalahoitoon joutuneen miehen vammoja kuvailtiin vakaviksi.

Kahta poliisia syytetään pahoinpitelystä. CNN:n mukaan he eivät ole vangittuina.

Kun tiedot poliisien saamista syytteistä tulivat julki, 57 Buffalon poliisin valmiusyksikön jäsentä, eli käytännössä koko yksikkö, erosi tehtävästään. He jatkavat kuitenkin poliiseina muissa tehtävissä.

Eron kerrottiin olleen protesti “vain käskyjä noudattaneiden” kahden poliisin syytteitä vastaan.

Buffalon pormestari Byron Brown selitti perjantaina syytteessä olevien poliisien toimintaa CNN:lle sanomalla, että yksikön poliisit on koulutettu liikkumaan eteenpäin. Pormestarin mukaan ensihoitotaitoiset ryhmän jäsenet olivat heti ensimmäisenä kulkeneiden takana ja auttoivat maahan kaadettua mielenosoittajaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE