Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Eriarvoisuus kasvaa” – SDP:n Kiljunen: Markkinat ohjaavat sote-uudistusta

Anneli Kiljusen mielestä tiistaina julkistettu selvitys sosiaali- ja terveyspalveluiden valinnanvapaudesta vie uudistusta voimakkaasti markkinaehtoiseen suuntaan.

SDP:n kansanedustaja Anneli Kiljunen katsoo, että valinnanvapaus ja markkinat ovat alkaneet ohjata sote-uudistusta.

Tänään julkaistu selvitys sosiaali- ja terveyspalveluiden valinnanvapaudesta vie Kiljusen mukaan uudistusta voimakkaasti markkinaehtoiseen suuntaan.

– Julkisten palveluiden tasa-arvoinen saatavuus -periaate murenee yhtiöittämisen ja rahoitusmallin myötä. Suomessa on alueita, joille voittoa tavoittelevien yritysten ja julkisten yhtiöiden ei yksinkertaisesti kannata perustaa suuria sosiaali- ja terveyspalvelukeskuksia, hän muistuttaa.

– Miten näiden seutujen palvelut aiotaan turvata? Hallitus sanoo maakunnan olevan vastuussa. Mitä välineitä sillä on käytössään, jotta yritykset ja yhtiöt menisivät sinne, missä tuottoa ei ole luvassa, Kiljunen kysyy.

Kansalaisten yhdenvertaisuus on unohtunut taka-alalle.

Yhtenä uudistuksen perimmäisenä tavoitteena oli mahdollistaa kaikille ihmisille yhdenvertaiset mahdollisuudet saada palveluita.

– Nyt hallitus on viemässä uudistusta yhä enemmän päinvastaiseen suuntaan. Eriarvoisuus kasvaa ja vaarana onkin, että osa kansalaisista jää asuinpaikastaan riippuen huonompaan asemaan, Kiljunen varoittaa.

Lisää aiheesta

– Alkaa näyttää siltä, että valinnanvapauden laajentaminen, yhtiöittäminen ja verorahoitteisten palveluiden avaaminen markkinoille ohjaa nyt koko sote-uudistusta. Tosiasia on, että kansalaisten yhdenvertaisuus on unohtunut taka-alalle.

Valinnanvapauden laajentaminen voi Kiljusen mielestä olla yksi väline, jolla palveluiden saatavuutta parannetaan.

–  Se pitäisi kuitenkin tehdä asteittain, eri malleja kokeillen ja ennen kaikkea maakuntien omilla ehdoilla. Monet asiantuntijat ovat varoittaneet, että uudistuksella voi olla todella haitalliset seuraukset, jos se tehdään kiireellä ja kertarysäyksellä, Kiljunen sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE