Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Erikoinen juttu ratkesi: valtakunnansyyttäjälle rapsahti sakkoa 1720 euroa

Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen sai tänään tuomionsa.

Korkein oikeus (KKO) on tuominnut valtakunnansyyttäjä Matti Nissisen tahallisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta 40 päiväsakkoon. Oikeuden mukaan Nissinen osallistui esteellisenä syyttäjälaitoksen koulutushankintoihin vuosina 2010–2015.

Nissinen myönsi tuottamuksellisen virkavelvollisuuden rikkomisen, mutta kielsi tahallisuuden. Hän ei kertomansa mukaan ymmärtänyt olleensa esteellinen, kun syyttäjälaitokselle hankittiin koulutusta hänen veljensä yritykseltä.

Maassa ei satu usein, että valtakunnan ylin syyttäjäviranomainen tuomitaan rikoksesta. Korkeimman oikeuden päätöksistä ei myöskään voi valittaa. KKO oli ainoa oikeusaste, jossa asiaa käsiteltiin.

Nissinen tuomitaan rikoslain 40 luvun 9 §:n 1 momentin sekä hallintolain 27 § 1 momentin ja 28 § 1 momentin 5 kohdan nojalla huhtikuun 2010 ja huhtikuun 2015 välisenä aikana tehdystä virkavelvollisuuden rikkomisesta 40:een 43 euron määräiseen päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 1 720 euroa.

Muilta osin syyte hylätään.

Syyttäjän vaatimus N:n velvoittamisesta suorittamaan rikosuhrimaksu hylätään.

Asian ovat ratkaisseet korkeimman oikeuden presidentti Timo Esko sekä oikeusneuvokset Gustav Bygglin, Jukka Sippo, Mika Huovila ja Lena Engstrand. Esittelijä Jukka-Pekka Salonen.

Lisää aiheesta

Juttua päivitetty klo 10:34.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE