Nämä olivat aloitussanat erääseen tyttöjen väliseen ystävyyteen. Olin juuri saapunut Libanoniin vapaaehtoiseksi kansalaisjärjestöön keväällä 2007.

Olen viettänyt nuoren aikuisen elämästäni ensimmäisen vuosikymmenen Afrikan ja Lähi-idän maissa kehitysyhteistyön- ja humanitaarisen työurani parissa; ensin vapaaehtoisena ja harjoittelijana hankkimassa työkokemusta, ja sen jälkeen palkkatöissä. Olen asunut paikoissa, joissa demokratia on periaatteessa olemassa mutta käytännön ymmärrys demokratiasta on hyvin erilainen kuin meillä Pohjois-Euroopassa. Maissa, joissa naisen asema on erilainen niin yksityisen kuin julkisen piirissä. Maanosissa, jotka ovat olleet monien kansojen kohtauspaikkoja vuosituhansien ajan: todellisia monikansallisia ja kulttuurisia sulatusuuneja.

“Eikö sinua vaaleana naisena pelota asua arabimaissa? Sinua varmasti ahdistellaan ihan jatkuvasti.”

Hämmentyneenä olen ulkosuomalaisena seurannut poliittisen ilmapiirin kehitystä kotimaassani pohjoisessa ja ihmetellyt, miksi 2000-luvulla – kun matkustamme enemmän kuin koskaan ja internetin kautta pääsemme virtuaalimatkoille mihin tahansa maailmankolkkaan mihin kellonaikaan tahansa – olemme niin peloissamme erilaisuudesta?

Vaalean naisen pelkoa otaksuneet kysyjät eivät olisi voineet olla oletuksineen enempää väärässä. Minua on naisena ahdisteltu ja minulle on törkeästi puhuttu ainoastaan Suomessa lapsuuteni, nuoruuteni ja opiskelujeni aikana sekä lomilla täällä käydessäni viimeisen vuosikymmenen aikana.

Taksijonossa tuntematon mies on huutanut “Älä huora etuile!” aivan syyttä suotta. Keskiyön aikaan ystävän kanssa nautitun viinilasillisen jälkeen paikallisliikenteen bussissa vahvasti humalainen kolmikymppinen mies on ehdotellut ja käynyt käsiksi ilman lupaa, ja solvannut kovaan ääneen kun olen yrittänyt asiallisesti kieltäytyä ja irrottautua otteestaan. Huvittavana yksityiskohtana kerrottakoon, että kyseisen Herra 47:n pikkutakin taskussa oli kukan sijaan ketsuppinen hodari pystyssä. Päiväsaikaan puiston penkillä istuneet parikymppiset miehet ovat huutaneet “Anna pillua!”. Vastakkaisen sukupuolen edustajat Lähi-idän maissa eivät ole puhuneet minulle koskaan noin törkeästi, eikä minuun ole koskettu ilman lupaa.

Sen sijaan niin arabi- kuin Afrikan maissa asuessani minut on toivotettu tervetulleeksi, ja minun on ulkomaalaisena toivottu viihtyvän ja jäävän. Viihtymistäni on edesautettu tutustuttamalla minua paikalliseen kulttuuriin ja kieleen kutsumalla minua tapahtumiin, perhejuhliin ja viemällä näkemään paikkoja, joista paikalliset ovat ylpeitä. Minun ei ole tarvinnut istua kotona yksin ja tuntea oloani erilaiseksi sekä ei-toivotuksi. Minua ei ole vaadittu verhoamaan hiuksiani, eikä pukeutumisestani ole huomauteltu kuin korkeintaan positiiviseen äänensävyyn. Oma asenteeni ja haluni integroitua muun muassa kieltä opiskelemalla ovat tietysti olleet avuksi.

Kesä tulee kovaa vauhtia ja pitkästä aikaa nautin siitä kotiseudullani Pohjois-Kymenlaaksossa. Täällä minä haluaisin kasvattaa loppukesästä syntyvän suomalais-espanjalaisen lapseni – tuon Hannu Hanhen josta tulee jo syntyessään automaattisesti kaksikielinen ja monikulttuurinen. Toivon, että hänen tulevaisuutensa Suomessa suomalaisuutta ei määritä nimi, hiusten ja silmien väri, pukeutuminen, tai uskonnollinen vakaumus, vaan halu olla osa tätä yhteiskuntaa: tehdä, vaikuttaa, opiskella, tehdä töitä. Olla suomalainen osana Eurooppaa. Ja minä olen ehdottoman varma, että uusista Euroopan ulkopuolelta tulevista erilaisen näköisistä ihmisistäkin voi kasvaa suomalaisen yhteiskunnan kelpoja jäseniä.

Siihen tosin tarvitaan meidän vastaanottajien halua edesauttaa heidän sopeutumistaan. Mitä jos Sinäkin kutsuisit pakolais- tai maahanmuuttajaperheen tänä kesänä pihallesi grillaamaan, juhannuksenviettoon, häihin tai kesäiseen puistokonserttiin? Itse ajattelin kokeilla seuraavaa lausetta:

“Ai sinä olet vasta saapunut Suomeen? Sinun täytyy tulla kanssasi päivävaellukselle Repoveden kansallispuistoon Valkealaan – siellä on puhdasta ilmaa ja kivoja nuotiopaikkoja grillaamiseen!”

Outi Behm on 35-vuotias kouvolalainen yhteiskuntatieteilijä ja kehitysyhteistyön sekä humanitaarisen avun ammattilainen, joka on asunut viimeisen vuosikymmenen aikana Afrikassa, Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa.