Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Erkki Tuomioja ei uskaltanut jättää ääntään postin kannettavaksi

Erkki Tuomioja.

Kansanedustaja Erkki Tuomioja paljastaa Facebookissa, ettei ole uskaltanut jättää ääntään HOK-Elannon käynnissä olevissa vaaleissa postin kuljetettavaksi.

Demokraatti

Demokraatti

Hän luottaa enemmän nettiin kuin postiin.

Kevään 2020 vaaleissa voi äänestää joko sähköisesti tai postitse.

– Postiäänestyskin on mahdollinen, mutta niin arvokasta asiaa kuin ääneni en uskalla jättää postin kannettavaksi. Sääli, sillä postin kuuluisi olla Suomen kaltaisessa maassa perusluotettava instituutio, Tuomioja kirjoittaa.

Tuomiojalle huomautetaan, että SDP on pääministeripuolue ja kysytään, voisiko postille tehdä jotain.

– Kyllä, mutta aikaisempien hallitusten jättämää perintöä ei käden käänteessä korjata. Postin henkilöstön aseman heikentäminen joka ei ainakaan olisi palvelulaatua parantanut saatiin sentään viime vuonna torjutuksi, Tuomioja vastaa kysyjälle.

Suomessa on useita kirjepostia jakavia jakeluyhtiöitä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE