Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Erkki Tuomioja lyö kantansa pöytään Mika Niikon tapauksessa: “Suuri epävarmuus koskee nyt jatkoa”

Viimeinen vuorokausi on kohistu perussuomalaisten kansanedustajasta Mika Niikosta, joka jättää paikkansa ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajana hänen Ukraina-twiittinsä vuoksi.

Demokraatti

Demokraatti

Niikon paikalle on tulossa perussuomalaisten entinen puheenjohtajaja Jussi Halla-aho.

Nyt asiaan ottaa kantaa ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja, entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja.

“Mika Niikko teki onnettoman twiittinsä jälkeen itse ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajana oikean johtopäätöksen mahdollisuudestaan jatkaa tehtävässä. Jos hän ei olisi sitä tehnyt olisivat muut tehneet sen hänen puolestaan”, SDP:n kansanedustaja kirjoittaa Facebookissa.

“En muistele hänen puheenjohtajuuttaan kuitenkaan pahalla, sillä hän pyrki vilpittömästi parhaansa mukaan hoitamaan varmaan itselleenkin yllätyksenä tullutta pj:n tehtävää, johon hän ei ollut valmistautunut. Suuri epävarmuus koskee nyt jatkoa”, Tuomioja arvioi.

Kokoomuksesta Elina Valtonen ehti jo tänään antaa tukensa Halla-ahon valinnalle. Vasemmistoliiton Veronika Honkasalo sen sijaan tyrmäsi puolueen aikeet.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE