Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Politiikka

Erkki Tuomioja: Nato-selvityksen tilaaja oli kokoomus

Kari Hulkko

Entinen ulkoministeri, kansanedustaja Erkki Tuomioja sanoo, että eilen julkaistun Nato-selvityksen tilaajana on pidettävä kokoomusta, jolla ennen vaaleja oli oma tiekarttansa Nato-päätökselle.

Rane Aunimo

— Siinä selvitys oli tarkoitettu pohjustamaan Nato-päätöstä. Keskusta ei tästä syystä erillistä Nato-selvitystä kannattanut ja hallitusneuvotteluissa kompromissiksi tuli, että selvitys teetetään tausta-aineistoksi ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon valmistamiselle.

Tuomioja kirjoittaa verkkosivuillaan, että tilaajan eli kokoomuksen kannalta oleellista ei ole se, että selvitys ei suosita Nato-jäsenyyttä sen enempää kuin sen ulkopuolella pysyttäytymistäkään.

— Siitä riippumatta se olisi ja on otettu vastaan taas yhtenä tilaisuutena horjuttaa Suomea pois vakaalta linjaltaan, johon kuuluu omasta puolustuskyvystämme huolehtiminen, laaja kansainvälinen sotilaallinen yhteistyö EU:n jäsenenä ja Naton kumppanimaana sekä erityisesti kahden sotilaallisesti liittoutumattoman maan Suomen ja Ruotsin kahdenvälinen yhteistyö.

— Se sisältää senkin, että  Suomi voi suvereenina valtiona  harkita myös sotilaallista liittoutumista jos sen etujensa mukaiseksi näkee. Nykyisessä tilanteessa ei tälle ole kuitenkaan perusteita.

Tuomioja sanoi jo perjantaina tuoreeltaan, ettei Nato-selvitys mullista yhtään mitään mihinkään suuntaan. Hänen mukaansa oli Natoon haluavien erityinen toive, että taas tehtäisiin uusi selvitys.

Hän ei usko, että selvityksen takia kukaan muuttaa mielipidettä, jos sellainen on.

Tuomiojan mukaan selvityksen tilaaja on kuitenkin saanut, mitä on halunnut: tilaisuuden käydä kampanjaansa sotilaallisesta liittoutumattomuudesta luopumiseksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE