Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Erolla uhattu Lapin PS-puheenjohtaja nousemassa eduskuntaan

Uusi vaihtoehto- ryhmään siirtynyt kansanedustaja Hanna Mäntylä (kuvassa) haluaa jättää eduskunnan. Entinen sosiaali- ja terveysministeri aikoo siirtyä asiantuntijaksi Euroopan neuvoston sihteeristöön Strasbourgiin.

Tehtävän vastaanottaminen edellyttää sitä, että eduskunta myöntää Mäntylälle vapautuksen edustajantoimesta.

Mäntylän tehtäväalue liittyy radikalisaation, syrjinnän ja syrjäytymisen estämiseen, nuorisoon painottaen.

Mäntylä on valittu eduskuntaan Lapin vaalipiiristä. Jos hän jättää eduskunnan, varasijalta kansanedustajaksi nousee perussuomalaisten Lapin piirin puheenjohtaja Matti Torvinen.

Torvinen toimi Jyväskylän puoluekokouksessa osan aikaa puheenjohtajana. Hän lähetti kokouksen jälkeen tiedotteen, jossa arvioi estäneensä puoluevaltuuston kaappaamisen ääriryhmille.

– Olen maahanmuuttokriittinen (Timo) Soinin tapaisten poliitikkojen tukimies, Torvinen sanoi.

Torvista vaadittiin puoluekokouksen jälkeisessä puolueen sisäisessä myräkässä eroamaan piirijohtajan tehtävästä, koska hän oli haastattelussa osoittanut ymmärtämystä Soinia kohtaan.

Lisää aiheesta

Torvinen on torjunut erovaatimukset ja sanoo, etteivät “piirihallituksen jyrät” voi ottaa noin vain valtaa omiin käsiinsä.

STT–NINA TÖRNUDD

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE