Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Erottamispäätös oikea” – ajankohta vain ihmetyttää Pirkanmaalla

Tampereen perussuomalaisten puheenjohtajan Terhi Kiemungin erottaminen on monen asian summa, sanoo perussuomalaisten Pirkanmaan piirin ensimmäinen varapuheenjohtaja Ari Prihti. Hänen mukaansa Kiemungin ongelmat ovat liittyneet lähinnä tämän kirjoituksiin sosiaalisessa mediassa.

Prihti ei yllättynyt Kiemungin erottamisesta, mutta pitää erottamisen ajankohtaa outona, koska kuntavaalit ovat lähellä.

– Tämä aiheuttaa monenlaisia harmaita hiuksia etenkin Tampereella, hän sanoo.

Prihti pitää erottamispäätöstä oikeana. Kiemungin kirjoitukset islaminuskosta aiheuttivat kohua jo viime keväänä, minkä jälkeen Pirkanmaan perussuomalaisten piirihallitus erotti hänet varapuheenjohtajan paikalta luottamuspulan takia. Tampereen perussuomalaiset valitsi kuitenkin Kiemungin lokakuussa jatkamaan yhdistyksen puheenjohtajana.

Prihti sanoo, että Tampereen perussuomalaisten hallituksessa on voinut olla jonkinlaisia jakolinjoja Kiemungin suhteen, mutta hallituksen johto on ollut koko ajan tämän takana.

Perussuomalaisten Pirkanmaan piirin puheenjohtaja Veijo Niemi ei halunnut kommentoida Kiemunkia STT:lle, vaan sanoi puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalon hoitavan kommentoinnin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE