Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

ERTO: Markkinointiviestintään palkankorotussuositus 

Erton puheenjohtaja Juri Aaltonen.

Toimihenkilöliitto ERTO ja sen jäsenyhdistys DigiMaMa ovat antaneet markkinointiviestinnän, -tutkimuksen ja digimedian palkkasuosituksen, jonka mukaan henkilökohtaisia palkkoja korotetaan 1.1.2018 lukien yleisen työmarkkinalinjan mukaisesti 1,6 %:lla.

ERTOn ja DigiMaMan julkaisemassa suosituksessa kerrotaan tehtävänimikekohtainen peruspalkkataso ja annetaan vähimmäissuositus palkankorotusten suuruudesta. Henkilökohtaisen palkan nostamisesta voi jokainen sopia suoraan työnantajansa kanssa.

Suosituksella autetaan sopimuksettoman alan työntekijöitä

Vuosittain annettavalla suosituksella tuetaan sopimuksettomilla aloilla työskenteleviä. Suositus seuraa aina yleistä työmarkkinalinjaa ja tavoittelee oikeudenmukaista ja reilua työelämää ja palkkakehitystä kaikille.

Sopimukseton ala tarkoittaa, että kyseisellä alalla ei ole työnantajaa velvoittavaa sitovaa työehtosopimusta. Sopimuksettomalla alalla työntekijä ja työnantaja sopivat hyvin vapaasti työsopimuksessa tai muutoin työehdoista kuten palkasta. Automaattisia lain nojalla velvoittavia palkankorotuksia tai minimipalkkoja ei näillä aloilla yleensä ole. Sopimuksettomilla aloilla työskentelee yli 10 % yksityisten alojen työvoimasta.

Itsensä työllistäminen ja monityö yleistä

ERTO toteutti lokakuussa 2017 vuosittaisen työehtokyselyn mm. mainos-, media- ja markkinointiviestinnän alojen jäsenille.

– ERTOn työehtokyselyn mukaan itsensä työllistäminen on vakiinnuttanut merkittävän aseman mainos-, media- ja markkinointiviestinnässä. Lokakuussa 2017 tehdyssä kyselyssä (n=342) 22,7 prosenttia alan ammattilaisista kertoi työskentelevänsä 2017 aikana yrittäjänä 10 % tai alle työmäärästään. Vuoden 2016 kyselyssä prosenttiosuus oli 20,2. Ns. monityö eli työn tekeminen sekä palkansaajana että yrittäjänä on alalla yleistä, kertoo ERTOn puheenjohtaja Juri Aaltonen.

– Itsensä työllistäminen ja yrittäjyys ovat mahdollisuuksia ja yhteiskunnan tehtävä on luoda tälle työnteon tavalle reilut ja turvalliset olosuhteet. Itsensä työllistäjien oikeudenmukainen ja reilu sosiaaliturva onkin yksi ERTOn edunvalvonnan kärkiteemoista. Tavoitteena on uudistus, jonka avulla jokaisella työtä tekevällä olisi oikeus reiluun ja oikeudenmukaiseen sosiaaliturvaan hänen työntekonsa muodosta riippumatta, toteaa Aaltonen.

– DigiMaMa haluaa auttaa sekä työsuhteisia että itsensä työllistäjiä menestymään mm. kouluttamalla. Järjestämme niin ohjelmisto- kuin yrittäjäkoulutustakin. Tavoitteena on, että jokainen saisi tukea juuri siihen työnteon muotoon kuin hän itse haluaa, sanoo DigiMaMan puheenjohtaja Kaarina Pehkonen.

 

DigiMaMa ry on yksi ERTOn kuudesta jäsenyhdistyksestä. ERTOn 16 000 jäsentä työskentelee mm. markkinointiviestinnässä, digimedian parissa, tietotekniikan palvelualalla, logistiikka-alalla, sosiaali- ja terveysalalla, taloushallinnossa, optisella alalla, järjestöissä ja vapaa-ajan ammateissa sekä muilla erityisaloilla. ERTO on osa Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:ta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE