Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

“Esitys 2 miljoonan euron leikkauksesta täysin kohtuuton” – Maakuntahallitus ärähtää teatterin puolesta

Tampereen Työväen Teatteri hallitsee Hämeenpuiston eteläosan maisemaa.

Pirkanmaan maakuntahallitus vaatii, että valtionosuustyöryhmän esitystä Tampereen Työväen Teatterin osalta muutetaan nykyisen valtionosuuden turvaavalle tasolle. TTT:n tulee jatkossakin olla yksi Suomen kansallisnäyttämöistä.

Opetus- ja kulttuuriministeriön asettama työryhmä ottaisi kansallisnäyttämön aseman pois Tampereen Työväen Teatterilta. Se tarkoittaisi parin miljoonan lovea teatterin vuosittaiseen budjettiin.

Työryhmän TTT:tä koskevasta esityksestä puuttuu maakuntahallituksen mukaan asiantuntijatyöltä edellytettävä vastuullinen, avoin, perusteellinen ja tosiasioihin pohjautuva valmistelu sekä hyvän hallinnon toimintatavan mukainen laadukas vaikutusarviointi.

Pirkanmaan maakuntahallitus toteaa, että esitys kahden miljoonan euron leikkauksesta Tampereen Työväen Teatterin rahoitukseen on täysin kohtuuton Tamperetta, Pirkanmaata ja suomalaista teatterikulttuuria kohtaan.

Kerrannaisvaikutuksineen leikkaus nousisi maakuntahallituksen mukaan kolmeen miljoonaan ja käytännössä puolittaisi teatterin toiminnot sekä vaarantaisi Tampereen kaupungin ja Suomen valtion omistaman päänäyttämön tulevaisuuden.

“TTT:n asema maamme ainoana Helsingin ulkopuolisena kansallisnäyttämönä on edelleen vähintään yhtä hyvin perusteltu ja tarpeellinen, kuin mitä se on ollut tähän asti. Jatkovalmistelu edellyttää perusteellista ja riippumatonta vaikutusarviointia, joka tulisi tehdä suhteessa työryhmälle asetettuihin keskeisiin tavoitteisiin”, maakuntahallituksen tiedotteessa todetaan.

Maakuntahallitus antoi lausuntonsa työryhmämuistioon, joka koskee esittävän taiteen ja museoiden valtionrahoituksen uudistamiseksi ja niihin liittyviksi laeiksi.

Lisää aiheesta

Tampereen Työväen Teatteri on Pirkanmaan suurin kulttuurilaitos. Se on kävijämäärällä mitattuna Suomen kolmanneksi suurin ja sen katsojista 40% tulee Pirkanmaan ulkopuolelta. Teatterilla on vuodessa kulttuurialalle merkittävät lähes 400 työsuhdetta.

TTT:n kohtalo nousi viime viikolla esiin myös eduskunnan laajassa kulttuurikeskustelussa.

– Mikäli tämä 2 miljoonan rahoitusleikkaus toteutuisi, se olisi kulttuurikatastrofi, se olisi suuri alasajo koko kulttuurielämälle niin Tampereella, Pirkanmaalla kuin koko maassa. Toivon, että voimme yhteisen viestin antaa siitä, että tämä esitys on täysin väärin, SDP:n kansanedustaja Pia Viitanen sanoi tuolloin.

Korjaus: otsikossa mainittu kahden miljardin euron leikkaus muutettu kahdeksi miljoonaksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE