Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Esitys kaatui hallituksen päätösten vuoksi” – Tuula Haatainen: Leipäjonoille ei lisävaroja, avun tarpeeseen ei pystytä vastaamaan aikaisempaan tapaan

Sosiaali- ja terveysministeriö oli osoittanut viime ja tänä vuonna lisävaroja valtakunnallisille toimijoille, jotka jakavat ruokaa vähävaraisille leipäjonoissa, mutta tämä esitys kaatui hallituksen päätösten vuoksi ja lisävaroja ei ole tulossa, SDP:n presidenttiehdokas Tuula Haatainen kirjoittaa blogissaan.

– Tosiasia on, että eriarvoisuus on lisääntynyt ja avun tarve on tällä hetkellä suuri vähävaraisiin kohdistuneiden leikkausten johdosta, Haatainen esittää.

Kirjoitus liittyy eduskunnan vuosina 2016 ja 2017 osoittamiin miljoonan euron tukiin ruoka-apua jakaville järjestöille. Tänä vuonna hallituspuolueet eivät äänestäneet esityksen puolesta. Päätös on nimetty ”hallituksen joululahjaksi leipäjonoille”.

Leikkaukset heikentävät sitä suomalaista kansalaisyhteiskuntaa.

Haatainen nostaa esiin, kuinka aina leikkausuutisten jälkeen järjestöt joutuvat ratkaisemaan sen, miten leikkauksista aiheutuisi mahdollisimman vähän haittaa.

– Päätökset pitää tehdä nopeasti. On ratkaistava kuka jää ilman apua.

– Nämä edelleen jatkuvat leikkaukset heikentävät sitä suomalaista kansalaisyhteiskuntaa, johon olemme tottuneet.

Lisää aiheesta

Toimintaedellytysten heikkeneminen vaikeuttaa Haataisen kirjoituksen mukaan järjestöjen tekemää pitkäjänteistä asiantuntijatyötä ja jatkuvuutta.

– Juuri nyt avun tarve on maailmalla ja Suomessa suuri, mutta siihen ei pystytä vastaamaan aiempaan tapaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE