Ulkomaat
30.6.2026 14:01 ・ Päivitetty: 30.6.2026 14:02
Espanja lupasi paperittomille työlupia: sai yli miljoona hakemusta
Espanjan hallitus on kertonut aikovansa myöntää oleskelu- ja työluvat noin puolelle miljoonalle maassa olevalle paperittomalle ihmiselle. Hakemuksia tuli valtiolle tiistaina päättyneeseen määräaikaan mennessä kuitenkin yli miljoona.
Espanja toimii maahanmuuttopolitiikassaan Euroopan valtavirtaa vastaan, arvioivat STT:lle EU:n muuttoliikepolitiikkaa ja oleskelulupajärjestelmää tutkivat asiantuntijat.
Eurooppalaisen moraalin ääneksikin kutsuttu pääministeri Pedro Sanchez on noussut avoimemman maahanmuuttopolitiikan sanansaattajaksi.
Alkuvuodesta Sanchezin johtama vasemmistohallitus päätti myöntää vuodeksi oleskelu- ja työluvat noin puolelle miljoonalle paperittomalle.
Hakemusten jättöaika alkoi huhtikuussa ja päättyi nyt kesäkuun loppuun. Sanchez ilmoitti tiistaina, että laillistamista oli hakenut yli miljoona paperitonta ihmistä.
Edellisestä vastaavasta kokeilusta oli ehtinyt vierähtää Espanjassa kaksikymmentä vuotta.
Tutkijoiden mukaan kyse on paitsi keinosta puuttua paperittomuuteen ja vähentää harmaata taloutta, myös mahdollisuudesta lisätä verotuloja.
Opposition äärioikeisto on asettunut äänekkäästi vastakannalle. Ärtymystä on lisännyt, että vähemmistöhallitus vei hankkeen läpi asetuksella ilman parlamentin hyväksyntää.
HAKEMUSTEN MÄÄRÄSTÄ ei vielä voi päätellä sitä, kuinka moni lopulta täyttää oleskeluluvan saamisen ehdot.
Hakijoiden on osoitettava, ettei heillä ole rikosrekisterimerkintöjä ja että he ovat oleskelleet Espanjassa vähintään viisi kuukautta ennen vuodenvaihdetta. Oleskelun keston todistaminen voi kuitenkin olla vaikeaa ilman työhistoriaa.
Kyse on eräänlaisesta siltaluvasta kohti pysyvämpää maahan ja työmarkkinoille pääsyä.
Siirtolaisuusinstituutin vieraileva tutkija Erna Bodström katsoo, että vuodeksi myönnettävän oleskeluluvan tarkoitus on tarjota tie pois paperittomuudesta. Kyse on eräänlaisesta siltaluvasta kohti pysyvämpää maahan ja työmarkkinoille pääsyä.
Vastaavia hankkeita on kritisoitu siitä, että ne voivat houkutella ihmisiä paperittomaan oleskeluun Euroopassa.
Ulkopoliittisen instituutin vanhemman tutkijan Saila Heinikosken mukaan viitteitä ilmiöstä on ainakin Italiasta.
Vuosituhannen vaihteessa maassa toteutetut laillistamishankkeet vaikuttivat hänen mukaansa osaltaan siihen, että ulkomaalaisten määrä Italiassa kasvoi huomattavasti.
- Kyllä se voi houkutella paperittomuuteen, Heinikoski sanoo.
Bodströmin mukaan tutkimustulokset osoittavat, että laillistamishankkeet ovat parantaneet paperittomien elämänlaatua, lisänneet verotuloja ja vähentäneet jonkin verran rikollisuutta.
Sen sijaan houkutusvaikutuksesta ei hänen mielestään juuri ole tutkimusnäyttöä.
- Ei ole olemassa tutkimusnäyttöä siitä, että aikaisemmat laillistamiset olisivat johtaneet laajamittaiseen epäviralliseen maahantuloon, Bodström painottaa.
TYÖLUPIEN JAON on arvioitu hyödyttävän erityisesti Latinalaisesta Amerikasta tulleita siirtolaisia, joita työskentelee Espanjassa muun muassa maataloustöissä.
Monet paperittomista tekevät töitä jo nyt, mutta harmaalla sektorilla.
- Heillä ei ole työntekijöille kuuluvia oikeuksia ja heitä on helppo hyväksikäyttää, Erna Bodström kertoo.
Hän pitääkin merkittävänä sitä, että Espanjassa elinkeinoelämä on nyt tukenut hanketta.
Bodström pitää laillistamista ennen kaikkea ratkaisuna käytännön ongelmaan. Hän kritisoi sitä, että monessa EU-maassa on viime aikoina päinvastoin vaikeutettu oleskelulupien saamista paperittomana.
- Siinä enemmänkin heikennetään paperittomien asemaa ja myös yhteiskuntia entisestään. Siinä mielessä näen tämän ratkaisukeskeisempänä politiikkana.
Teksti: STT / Anniina Korpela
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
