Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Espanjan terroritutkinta laajentunut kolmeen kaupunkiin – uhrien joukossa on 24 maan kansalaisia

Espanjassa tehtiin yön aikana jo toinen terrori-isku vain tunteja sen jälkeen, kun Barcelonan keskustassa ajettiin pakettiautolla väkijoukkoon. Yöllä terroristit ajoivat autolla väkijoukkoon Cambrilsin lomakaupungissa noin 120 kilometrin päässä Barcelonasta.

Yksi poliisi ja kuusi siviiliä sai yliajossa vammoja. Poliisi ja paikallishallinto ovat vahvistaneet uutistoimistoille, että ihmisten yli ajettiin tahallisesti. Uutistoimisto AP:lle puhuneiden poliisien mukaan autoa ajaneet hyökkääjät olivat varustautuneet räjähdevöin. Poliisi ampui kaikkiaan viisi hyökkääjää kuoliaaksi. Neljä epäillyistä kuoli heti ja yksi myöhemmin.

Barcelonan ja Cambrilsin iskuilla epäillään olevan yhteys toisiinsa. Lisäksi Katalonian viranomaiset epäilevät, että aiemmin Barcelonan eteläpuolella Alcanarissa tapahtunut rakennusräjähdys liittyy vyyhteen.

Barcelonan iskusta on pidätetty kaksi henkilöä, yksi espanjalainen ja yksi marokkolainen. Heistä kumpikaan ei ajanut Barcelonan iskuautoa, poliisi on sanonut. Kuljettajaa jahdataan tiettävästi yhä. Kummallakin pidätetyistä on kuitenkin poliisin mukaan suora yhteys iskuun.

Noin kaksi tuntia iskun jälkeen kahden poliisin yli ajettiin tarkastuspisteellä Sant Just Desvernin kaupunginosassa. Poliisit ampuivat pakenevaa autoa. Autoa ajanut mies löytyi kuolleena autostaan kolmen kilometrin päästä. Muun muassa BBC kertoo, että ei ole todisteita siitä, että poliisien yliajo olisi yhteydessä Barcelonan pakettiautoiskuun.

Vuokrapakettiauto ajoi ihmisten päälle La Rambla -turistikadulla Barcelonan keskustassa torstaina alkuillasta. Katalonian poliisin mukaan Barcelonan iskussa käytetyn pakettiauton kuljettaja on yhä vapaalla jalalla. Josep Lluis Trapero poliisista kertoo BBC:n mukaan, että kuljettaja pakeni paikalta jalan. Kuljettajan ei uskota olevan aseistautunut.

Uhrien joukossa on 24 maan kansalaisia.

Ainakin 13 ihmistä kuoli ja yli sata loukkaantui Barcelonan yliajoiskussa. Loukkaantuneista osa on saanut vakavia vammoja ja viranomaisten mukaan kuolonuhrien määrä voi siksi nousta.

Katalonian alueviranomaisten mukaan Barcelonan terrori-iskun uhrien joukossa on 24 maan kansalaisia. Asiasta uutisoi Guardian. Aiemmin tiedossa on ollut uhreja 18 eri maasta. Tiedossa ei ole, että uhrien joukossa olisi suomalaisia.

Uhreja on vahvistettu olleen ainakin Ranskasta, Saksasta, Espanjasta, Hollannista, Argentiinasta, Venezuelasta, Belgiasta, Australiasta, Unkarista, Perusta, Romaniasta, Irlannista, Kreikasta, Kuubasta, Makedoniasta, Kiinasta, Italiasta ja Algeriasta.

Viranomaiset eivät tarkentaneet, minkä maan kansalaisia kuolleet olivat.

Yhden kuolleista on kerrottu olleen Belgian kansalainen. Saksalainen ZDF-kanava puolestaan kertoo viranomaislähteisiinsä vedoten, että iskussa kuolleiden joukossa on ainakin kolme saksalaista.

Loukkaantuneiden joukossa on ainakin kaksi tanskalaista, yksi australialainen, kolme hollantilaista ja kolme kreikkalaista, maiden viranomaiset ovat kertoneet. Australian ulkoministerin Julie Bishopin mukaan australialaisnainen on sairaalassa. Hänen tilansa kerrotaan olevan vakava, mutta vakaa. Kreikkalaisista loukkaantuneista kaksi oli lapsia, ja myös heidän äitinsä loukkaantui.

Ei suomalaisuhreja

Suomen ulkoministeriölle ei ollut yöllä puoli kahteen mennessä tullut tietoa, että Barcelonan iskussa olisi suomalaisuhreja. Mahdollisuutta ei voida kuitenkaan vielä sulkea pois, ministeriöstä kerrotaan STT:lle.

Ulkoministeriön mukaan matkustusilmoituksen Barcelonaan on tehnyt yli 150 suomalaista. Matkustusilmoituksen ennen illan iskua oli tehnyt noin 80 ihmistä, ja niiden määrä on lisääntynyt iskun jälkeen.

Viranomaiset poistivat liikkumisrajoitukset Barcelonan keskustassa hieman ennen kahta yöllä Suomen aikaa. Alueella olevia kehotetaan noudattamaan poliisin ohjeistuksia.

Ennen Barcelonan pakettiautoiskua tapahtunut räjähdys johtui pommin rakentamisesta.

Espanjan poliisi epäilee, että talossa Alcanarissa ennen Barcelonan pakettiautoiskua tapahtunut räjähdys johtui pommin rakentamisesta. Poliisin edustajan mukaan rakennukseen ilmeisesti kertyi kaasua, joka aiheutti räjähdyksen. Epäilystä uutisoi muun muassa BBC.

Poliisi on aiemmin kertonut epäilevänsä räjähdyksen ja iskun liittyvän toisiinsa. Alcanarin räjähdyksessä kuoli ainakin yksi ja useita haavoittui.

Aiemmin kerrottiin kyseessä olleen kaasuräjähdys. Räjähdys tapahtui noin 200 kilometriä Barcelonasta etelään.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE