Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

Espoolainen ilmastoaktiivi, valtiotieteiden maisteri ja kolmen pienen lapsen äiti Helena Marttila (34) asettuu ehdolle kevään eduskuntavaaleissa

Helena Marttila on espoolainen ilmastoaktiivi, valtiotieteiden maisteri ja kolmen pienen lapsen äiti.

Espoolainen Helena Marttila asettuu ehdolle kevään eduskuntavaaleissa.

Kia Koskelin

Demokraatti / Uusimaa

-Ilmastonmuutos on ihmiskunnan suurin haaste. Olen päättänyt tehdä kaikkeni, jotta lapsillani olisi parempi tulevaisuus, Marttila sanoo.

Marttilan polku politiikkaan on kulkenut perinteisemmän maailmanparantamisen kautta. Työkokemusta on kertynyt mm. lastensuojelusta, sairaalasosiaalityöstä ja katulapsityöstä Keniassa. Ilmastoteeman ohella Marttila aikoo korostaa kampanjassaan sosiaalista oikeudenmukaisuutta.

-Ilmastonmuutos edellyttää yrityksiä ja kansalaisia rajoittavia toimia, mutta ne on toteutettava tavalla, joka on myös pienituloisimpien hyväksyttävissä. Julkinen keskustelu on keskittynyt eri maiden väliseen vertailuun ja paljon vähemmän on puhuttu ilmastopolitiikan vaikutuksesta Suomessa eri tuloluokkien näkökulmasta. Moni kokee puolueiden välisten arvoerojen hämärtyneen, mutta ilmastokysymykset saattavat paljastaa erot uudelleen. SDP:llä on paikkansa oikeudenmukaisuuden puolustajana, Marttila toteaa.

Lisäksi työelämän kehittäminen ja yrittäminen ovat lähellä sydäntä. Marttila on työskennellyt yhteiskunnallisten yritysten konsulttina ja seurannut läheltä isänsä yritystä.

-Olen perinyt vanhemmiltani korkean työmoraalin ja tietynlaisen periksiantamattomuuden sekä yrittäjämäisen asenteen työntekoon. Keskityn faktoihin ja arvostan tehokkuutta, Marttila sanoo.

Vuonna 2018 Marttila perusti toiminimen ja aloitti kirjoittamisen Kemikaalicocktail-blogiin mm. ympäristöön ja kuluttamiseen liittyen. Puolueen jäseneksi Marttila liittyi vasta hiljattain.

-Olen aina tiennyt, että arvoni eroavat kokoomuslaisista vanhemmistani ja keskustalaisista sukujuuristani. Poliittista identiteettiäni olen hakenut SDP:n ja vihreiden väliltä. Vihreät on arvoiltaan hyvä, mutta pidän SDP:n työelämäfokuksesta. Sitä paitsi ei ole ilmaston etu, jos vain yksi puolue ajaa ympäristön asiaa. Valinta oli lopulta selkeä, siitäkin huolimatta, että yksikään sukulaiseni tai kaverini ei minua tulisi äänestämään, Marttila naurahtaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE