Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Elokuva

Espoolaisesta koulusta löytyy maanpäällinen paratiisi – näinkö ihanasti asiamme todella ovat?

Vaihtoehto. Ehkä maailma ei tuhoudukaan, pohdiskelee uusi ranskalainen dokumenttielokuva.

Ilmastonmuutos, väestöräjähdys ja lajien joukkosukupuutto uhkaavat maapallon tulevaisuutta. Uudessa ranskalaisessa dokumenttielokuvassa esiintyvän asiantuntijan mukaan ihmiskunnalla on kaksikymmentä vuotta aikaa tehdä tarpeelliset kehityksen katkaisevat poliittiset päätökset. Muuten hukka perii.

Niin sanottuna tiedostavana teoksena Tomorrow – kohti parempaa huomista (2015) erottuu kenties siten, että elokuva lähestyy aihetta positiivisen kautta, ratkaisuja ja vaihtoehtoja etsien ja väläyttäen. Sen pyrkimyksenä ei ole kuuluttaa kyynisenä varmaa tuhoa vaan todistaa optimistisena muutoksen mahdollisuutta. Esimerkkejä toisin tekemisestä löydetään useasta maasta. Matka ulottuu Suomeen saakka.

Elokuvan taustalla on joukko ranskalaisia elokuvantekijöitä. Toinen ohjaajista on meille vieraampi Cyril Dion. Mélanie Laurent lienee useimmille tuttu amerikkalaisen Quentin Tarantinon elokuvasta Kunniattomat paskiaiset (2009).

Samalla tekijät yhtyvät amerikkalaisten dokumentaristien Morgan Spurlockin ja Michael Mooren kuoroon ylistämään suomalaista koulutusjärjestelmää. Mooren ohjaama Where to Invade Next (2015) tuli meillä äskettäin levitykseen.

ELOKUVA:
Tomorrow – kohti parempaa huomista
Ohjaus: Cyril Dion, Mélanie Laurent
2015, 118 minuuttia
[star rating=”3″]

Ranskalaisdokumentaristit vierailevat espoolaisessa peruskoulussa, joka näyttäytyy heille maanpäällisenä paratiisina. Opettajat ovat luopuneet egoistaan, heitä on runsaasti ja oppilaiden yksilölliset tarpeet huomioidaan.

Suomalaista ruusunpunainen näkökulma suorastaan hämmentää: näinkö ihanasti asiamme todella ovat?

Entä mitäköhän Dion ja Laurent ajattelisivat nyt kuultuaan uusista jättimäisistä koulutusleikkauksista, jotka taatusti sotivat heidän viestiään vastaan?

Ekodokumenttina käynnistyvä elokuva laajenee siis paljon muuhunkin: sivistysteemojen lisäksi pohtimaan myös kapitalistisen talousjärjestelmän puutteita. Idealistinen teos ehkä sohii turhan moneen suuntaan, mutta ote on rento ja paremmin tietämistä välttelevä.

Aikamme suuriin globaaleihin ongelmiin Tomorrow tarjoaa silti yllättävänkin tuttuja ratkaisuja: pienempiä yksiköitä, paikallisuutta ja omavaraisuutta. Vältettäviä ovat ylikansalliset yritykset, pankkiirit, tehotuotanto ja yhtä totuutta julistavat poliitikot.

Tomorrow palkittiin kotimaassaan Ranskassa vuoden parhaana dokumenttielokuvana. Se on ollut myös taloudellinen menestys. Mainiota, sillä tekijöiden mukaan elokuvan koko tuotto käytetään nepalilaisten koululaisten hyväksi.

Hyvää tarkoittava dokumentti myös löytää paljon hyvää eri puolilta maailmaa. Se jättää miettimään, kuinka realistisia sen esittelemät vaihtoehdot ovat suuressa, maailman mittakaavassa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE