Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Essayah huolestui perustuloesityksestä: “Tasaveroprosentti olisi jopa 43 prosenttia”

Kristillisdemokraattien Sari Essayah näkee perustulokokeilussa epävarmuuksia.

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah on huolissaan siitä, että perustulokokeilun malleja selvittänyt työryhmä suuntaa kokeilun kaikille yli 18-vuotiaille paitsi eläkeläisille.

– Perustulokokeilumallissa ollaan päätymässä tasaveroprosenttiin, jolla malli verotettaisiin sen maksajilta eli keskituloisilta ja siitä ylöspäin ansaitsevilta. Työryhmän omienkin laskelmien mukaan tämä saattaa johtaa korkeaan veroprosenttiin, Essayah muistuttaa tiedotteessaan.

– Esimerkkinä käytetyllä 550 euron perustulolla tasaveroprosentti olisi jopa 43 prosenttia. Olen erittäin huolestunut nettoveroasteen mahdollisesta jyrkästä kasvusta, malli vaatii siltä osin harkintaa, muutoin hyydytämme palkansaajien ostovoiman täysin, Essayah jatkaa.

Essayahin mukaan kristillisdemokraattien kannustavan perustulon malli olisi tehnyt työn vastaanottamisesta aina kannattavaa.

– Nythän tuloloukkuja jää edelleen osittaisen perustulon mallilla. Erityisesti yksinhuoltajien tilanne ei juuri nykyisestä kohene.  Mallia ei kuitenkaan voida ottaa kokeilun pohjaksi, koska – kuten Kelan Olli Kangas totesi – meiltä puuttuu reaaliaikainen tulorekisteri, Essayah sanoo. 

Kristillisdemokraattien malli pohjautuu Iso-Britanniassa käytössä olevaan Universal Credit -järjestelmään, jota myös perustulokokeilua selvittänyt työryhmä tarkasteli. Työryhmä tutki myös negatiivisen tuloveron kokeilemisen mahdollisuutta, mutta kummatkin edellämainituista olisivat edellyttäneet reaaliaikaisen tulorekisterin olemassaoloa.

– KD jatkaa kuitenkin oman kannustavan perustulon mallin kehittämistä edelleen, sillä tulorekisterin toteutuminen voi tulevaisuudessa kuitenkin realisoitua, jolloin työllisyyden ja kannustavuuden kannalta parasta mallia voitaisiin toteuttaa, summaa Essayah.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE