Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Essayah kommentoi politiikan kuumaa huhua – piti alkuun Ruokolahden leijonana

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah puhuu eduskunnassa täysistunnossa.

Helsingin Siniset ja Helsingin KD yhdistävät valtuustoryhmänsä Helsingissä. Tämä on nostanut puhetta myös siitä, ovatko puolueet lyömässä isomminkin hynttyyt yhteen.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Kristillisdemokraattien Helsingin valtuustoryhmän puheenjohtajan Mika Ebeling mukaan tien päässä voisi olla kaksoispuolue kuten Saksassa on CDU/CSU.

– Tämän päässä voisi olla vaikkapa yhteinen eduskuntaryhmä ja se että vaaleihin käytäisiin yhdessä. Puolueet voisivat sinänsä pysyä itsenäisinä, Ebeling sanoi Demokraatille.

Entinen sinisten kansanedustaja ja ulkoministeri Timo Soini on pitkin kesää ja syksyä heitellyt eri puolilla mediassa ja blogissaan ilmaan koepalloa, jonka mukaan Suomen puoluekentässä on “kraatterin kokoinen aukko”.  Se voisi täyttyä jonkinlaisella uudella SMP:llä tai konservatiivisella puolueella, joka imuroisi pettyneitä muista puolueista.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho on ilmoittanut oman selkeän arvionsa Soinin edesottamuksista.

– Hänellä on ehkä pikkuisen yksinäinen olo. Vaikka hän oli toki väsynyt 20 vuoden puheenjohtajuuden jälkeen, niin hänellä on vähän vaikeuksia sopeutua tilanteeseen, jossa ketään ei kiinnosta, mitä hän tekee ja sanoo, Halla-aho on sanonut.

“Ei minun mielestä ole sinällään mitään ihmeellistä.”

Lisää aiheesta

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah toteaa Demokraatille Helsingissä syntyneestä kristillisdemokraattien ja sinisten kuntavaaliliitosta, että yhteistyö on luontevaa. KD:llä on eri puolueiden kanssa vaaliliittoja muuallakin Suomessa.

–  Tässä ei minun mielestä ole sinällään mitään ihmeellistä.

Kun Iltalehti kesäkuussa nosti esiin huhun, jonka mukaan Soini puuhaisi uutta SMP:tä, Essayah kertoo olleensa ihmeissään. Puolueessa jopa suorastaan vitsailtiin asialla.

– Jos hankkeessa olisivat mukana Soini, kristillisdemokraatit, sinisten viimeiset poliitikot sekä joitakin keskustaan ja perussuomalaisiin pettyneitä paikallispoliitikkoja, uusi SMP saattaisi olla 2020-luvun suomalaisen politiikan jokerikortti, Iltalehden kirjoituksesta saattoi lukea.

Vaikka Essayah kertoo suhtautuneensa asiaan aluksi kuin aikoinaan kuuluisaan Ruokolahden leijonaan, kristillisdemokraatteja lähellä oleva ajatushautomo Kompassi järjesti pian Iltalehden kirjoituksen jälkeen webinaarin, jossa Essayahin mukaan pohdittiin, onko Suomessa kraatterin kokoista aukkoa ja uudelle konservatiivipuolueelle tilaa.

Keskustelijoita oli mukana niin kd:stä, kokoomuksesta, sinisistä, kansalaispuolueesta kuin kokoomuksesta, ei kuitenkaan kansanedustajatasolta asti.

Essayahkin kuunteli webinaarin mutta ei muista, että olisi käyttänyt siinä puheenvuoroa.

– Miten nyt kuvailisin, sanoisin, että meistä ollaan oltu kiinnostuneita yhteistyökumppanina ja myöskin sitten näkemään sitä, onko tässä mahdollisuus löytää poliittista kotia niille, jotka ovat kokeneet, että nykytilanne ei ole hyvä. Niin kuin sanottu niin tällaiselle pohdiskelulle minusta pitää olla avoin ja käydä sitä keskustelua. Kuntavaaleissa kaikilla puolueilla on ehdokashankintaa päällä. En tiedä, olisiko ehdokashankinnan ja erilaisten vaaliliittojen myötä sitten siementä eteenpäin.

Oliko kraatterin kokoinen aukko sitten webinaarissa havaittavissa?

– Selkeästi tällä hetkellä on ihmisiä, jotka eivät koe omassa puolueessaan olemistaan joko kotoisaksi sen puolueen nykyisten linjausten takia tai ei ole sentyyppistä vaikuttamisnäköalaa siinä ryhmässä tai positiossa missä toimiikin.

Essayahin mukaan keskustelun motivaattoreina toimivat myös niin vaalijärjestelmä, jonka katsotaan syrjivän pieniä puolueita sekä huoli maakuntavaaleista, joissa pienet kunnat eivät välttämättä saa lainkaan edustajia maakuntavaltuustoon.

Essayah sanoo, että omilla seuduillaan Ylä-Savossa näkee esimerkiksi konkreettisesti sen, ettei hallituksen politiikkaa miellytä kaikkia keskustalaisia.

“Timon kanssahan on aina kiva jutella.”

Sen että Mika Ebeling visioi kristillisdemokraattien ja sinisten kaksoispuolueesta tulevaisuudessa, Essayah toteaa olevan Ebelingin ajatuksia, joista on kysyttävä häneltä.

–  Ylipäätänsä pitää olla sillä tavoin miettimään, mitkä tavat olisivat Suomessa mahdollisia edistää monissa suhteissa samoin ajattelevien ihmisten poliittista agendaa, joka tällä hetkellä on pirstaloitunut useamman puolueen reunoille, Essayah kuitenkin jatkaa.

Onko kristillisdemokraatit avoin yhdistymiselle sinisten kanssa?

– Kristillisdemokraatit on avoin erityyppiseen yhteistyöhön, Essayah sanoo mutta muistuttaa heti merkitsevästi, että Kristillisdemokraatit on jo pitkien perinteiden puolue ja ollut 60 vuotta Suomen puoluekartassa.

Timo Soinin kanssa Essayahilla on ollut yksi puhelinsoitto, mutta se ei liittynyt “kraatterin kokoiseen aukkoon” puoluekentässä. Sen sijaan Essayahin mukaan puoluesihteeri Asmo Maanselkä on pitänyt yhteyksiä Soiniin.

– Mutta Timon kanssahan on aina kiva jutella kaikenlaisista asioista, Essayah toteaa.

Essayah uskoo, että Soinin puheissa on kyse siitä, että tämä haluaa saada asioita liikenteeseen.

– Minä en itse oikein usko, että hän on lähdössä mihinkään poliittisiin hankkeisiin. Tämä on asia, mitä tietysti pitää Timolta kysyä. Näin minä olen sen kokenut, mitä hän on julkilausunut. Hänellä on edelleenkin hyvä tatsi, hän näkee Suomen poliittisen kentän ja tilanteet ja kuviot aika hyvin. Kun hän näitä asioita lausuu ääneen, ehkä hänellä on jokin tarve tuoda asioita esille ja saada keskusteluita aikaiseksi.

Essayahia kuunnellessa ei voi välttyä vaikutelmalta, että kraatterin kokoinen aukko täyttyy pulinasta mutta lopulta mitään ei synny. Kristillisdemokraateillekin pieni pöhinä tarjoaa lähinnä mahdollisuuden yrittää hyödyntää tilannetta poliittisesti.

– Minun mielestäni on hyvä, että keskustelu lähti käyntiin…. Kuten sanoin, olemme avoimia tarkastelemaan yhteistyökuvioita, Essayah kuitenkin kuittaa.

Timo Soini ei ole vastannut Demokraatin yhteydenottoon.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE