Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Essayah vaatii Turkin viisumivapausneuvotteluiden lopettamista

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja, kansanedustaja Sari Essayah esittää Turkin ja EU:n välisten viisumivapausneuvottelujen lopettamista. Hän toteaa esittäneensä jo keväällä kristillisdemokraattien kielteisen kannan asiaan eduskunnan suuressa valiokunnassa.

– Jo keväällä oli nähtävissä, että viisumivapausprosessi ei ole edennyt uskottavalla tavalla. Turkki on tosiasiallisesti kaukana sovittujen 72 ehdon täyttämisestä, vaikka uskoteltiin loppujen ehtojen täyttyvän silloisen aikarajan eli kesäkuun loppuun mennessä. Lisäksi sovituista ehdoista viisi on sellaisia, joiden täyttäminen teknisesti ja proseduraalisesti ei ollut edes mahdollista aikarajaan mennessä.

– Onneksi niin sanotun keskeytysmekanismin viive ja terrorismilakien ongelmallisuus jarrutti prosessia eikä viisumivaputta ehditty myöntää ennen levottomuuksia ja sitä seuranneita poliittisia puhdistuksia, Essayah toteaa KD:n puoluehallitukselle.

Essayahin mielestä on käsittämätöntä, että Turkin viisumivapausneuvottelut on jälleen nostettu pöydälle, samanaikaisesti kun presidentti Erdogan uhkailee kuolemanrangaistuksen palauttamisella ja maan omat kansalaiset hakevat turvapaikkaa eri puolelta Eurooppaa.

Essayah`n mielestä Suomen tulee tukea Itävaltaa, joka on jo jäsenmaista ehtinyt vaatia viisumivapausneuvottelujen lopettamista.

–  Turkin kohdalla on koko ajan pidettävä mielessä, että se on myös hakijamaa EU:n jäseneksi. Niinpä koko sen viisumivapausprosessi nähdään ”palkitsemisena” edistymisestä kohti EU:n yhteisiä arvoja eikä vain pelkästään osana EU:n ja Turkin välistä pakolaissopimusta. Tosiasiassa kehitys kulkee demokratian, ihmisoikeuksien ja oikeusvaltioperiaatteen kohdilla Turkissa juuri päinvastaiseen suuntaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE